Ehkä kuulostan vanhanaikaiselta, mutta mielestäni lasten tulisi olla velvollisia vierailemaan isovanhempiensa luona. Eikä vain silloin tällöin tai juhlapyhinä, vaan vähintään kerran kuussa. Minulle ei ole kyse pelkästä seurasta, vaikka arvostan sitä valtavasti, vaan ennen kaikkea perhesuhteista, jotka näen katoavan tässä modernissa ajassa. Tuntuu siltä, että nuoremmat sukupolvet ovat unohtaneet, kuinka arvokas yksinkertainen vierailu isovanhempien luona voi olla.
Olen asunut koko ikäni samassa kaupungissa, Nijmegenissä, ja olen kasvattanut tiiviin perheen. Lapseni ovat nyt aikuisia, heillä on omat perheensä ja elämänsä, ja sen ymmärrän täysin. Heillä on kiireiset työt ja lapsilla on aktiviteetteja, harrastuksia ja ystäviä, joiden kanssa leikkiä. Mutta siitä huolimatta tunnen itseni usein yksinäiseksi. He tulevat kyllä, mutta usein vain silloin, kun pyydän sitä erityisesti tai kun on jotain juhlittavaa. Ne kerrat, kun he ilmestyvät “spontaanisti” ovelleni, voi laskea melkein yhden käden sormilla.
Kaipaan noita hetkiä. Ennen oli itsestään selvää vierailla vanhempiensa ja isovanhempiensa luona säännöllisesti. Se kuului asiaan, tapa osoittaa kunnioitusta ja rakkautta. Asuimme lähempänä toisiamme ja näimme toisiamme usein. Omia isovanhempiani vierailin joka sunnuntai, ja minulla on yhä lämpimiä muistoja siitä. Haluan, että lapsenlapseni tuntevat samanlaista sidettä, että he tietävät perheen olevan jotain, mitä huomioidaan muutenkin kuin jouluna tai syntymäpäivänä.
Minulle ei ole kyse siitä, että istuttaisiin tuntikausia yhdessä. Yksinkertainen kahvikuppi tai pieni kävelylenkki puistossa riittää. Kunhan he tulevat hetkeksi, jotta tiedän, että minulla on yhä paikka heidän elämässään, etteivät he unohda minua. Lapsenlapseni eivät juuri tunne tarinoitani, eivät edes tiedä, miten olen kasvanut tai mitä kaikkea olen kokenut. Ja uskon todella, että olisi hyvä heille kuulla noita kertomuksia, ymmärtää mistä he tulevat.
Kuulen usein, että nuorilla ei nykyään ole aikaa, että he ovat kiireisiä opintojensa, töidensä tai omien sosiaalisten elämien kanssa. Mutta en pidä sitä tekosyynä. Me kaikki järjestämme aikaa sille, mitä pidämme tärkeänä, ja toivoisin, että voisin isoäitinä olla myös hieman etusijalla heidän kiireisessä elämässään. Sattuu tuntea, että olen jonon hännillä, vaikka olen aina ollut olemassa lasteni ja lastenlasteni tukena.
Viime aikoina kysyin lapsenlapseltani, miksi hän käy niin harvoin luonani, ja hänen vastauksensa jäi mieleen: “Isoäiti, minulla on vain niin paljon muuta tekemistä.” En voi olla vihainen hänelle, mutta jossain mielessä tuntuu, että minut ohitetaan. Ikään kuin en olisi enää tarpeeksi tärkeä, jotta minulle jäisi aikaa. Enkä usko, että olen ainoa isoäiti, joka tuntee näin.
Tiedän, että tällaista velvollisuutta voi pitää liiallisena, ja toki toivoisin, että he tulisivat oma-aloitteisesti, mutta uskon, että tällainen sopimus auttaisi heitä pitämään yhteyden. Kun he kerran ottavat aikaa käydä, he saattavat huomata, kuinka paljon he saavat siitä itsekin. On hyvä rakentaa suhde vanhempiin perheenjäseniin, saada heidän viisautensa ja kokemuksensa. Ja minulle se olisi valopilkku usein hiljaisessa viikossa.
Tiedän, että ihmiset sanovat, ettei tällaista voi pakottaa, että rakkautta ja aikaa ei voi velvoittaa. Mutta mielestäni kuukausittainen tapaaminen auttaisi vahvistamaan noita suhteita, näyttämään, että perhe on ajan arvoinen. Ehkä silloin ei olisi niin itsestään selvää päästää vanhoista siteistä irti. Ja ehkä, kun he vanhenevat, he katsovat taaksepäin ja ymmärtävät, kuinka arvokkaita nuo hetket olivat.
Joten kyllä, olen edelleen sitä mieltä: mielestäni lasten tulisi vierailla isovanhempiensa luona vähintään kerran kuussa. Ei taakkana, vaan mahdollisuutena oppia, luoda yhteys ja tehdä kauniita muistoja yhdessä. Koska tulee päivä, jolloin nuo vierailut eivät enää ole mahdollisia, ja toivon, että he silloin ymmärtävät, että heillä on ollut tuo aika kanssamme.
Mitä mieltä sinä olet Suusjen ideasta, että lasten pitäisi olla velvollisia vierailemaan isovanhempiensa luona vähintään kerran kuussa? Ymmärrätkö hänen toivomustaan tiiviimmästä perhekontaktista, vai oletko sitä mieltä, että sellaista ei pitäisi pakottaa? Jätä mielipiteesi Facebook-sivullamme ja keskustele aiheesta muiden kanssa!
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
