Leena, 41-vuotias kahden pienen lapsen äiti, on vahvasti sitä mieltä, että lasten kasvatuksessa on tärkeää kiinnittää huomiota erityisesti heidän ruokailutottumuksiinsa. “Lasteni on syötävä lautanen tyhjäksi, viimeiseen riisinjyvään asti,” hän sanoo päättäväinen ilme kasvoillaan.
Tämä periaate ei ole pelkkä sääntö; se on arvo, jonka Leena on saanut jo nuoresta iästä omilta vanhemmiltaan. Hänelle aterian loppuun syöminen tarkoittaa ruoan kunnioittamista ja hyvää kasvatusta.
Eräänä arki-iltana, kun hän seisoo keittiössä kokkaamassa, Leena puhuu intohimoisesti uskomuksistaan. “Haluan, että lapseni ymmärtävät, että ruoka on arvokasta. Se ei tule itsestään. Vanhempani opettivat minulle tämän, ja haluan nyt välittää sen eteenpäin omille lapsilleni.” Paistettujen vihannesten ja riisin tuoksu täyttää ilman samalla kun hänen lapsensa täyttävät vatsansa tuoksuvalla aterialla ruokapöydän ääressä.
Ruokaillessa ilmapiiri voi kuitenkin joskus olla kireä.
Leena katsoo lautastaan.
Keskustelu ruokapöydässä etenee usein samaa kaavaa noudattaen. Nuorempi lapsi, Freja, katsoo lautastaan ja sanoo:
Leena nyökkää, mutta ei anna asian häiritä.
Tämä on mantra, jonka Leena opettaa lapsilleen: olemaan avoimia uusille kokemuksille, vaikka ne eivät heti vaikuttaisikaan houkuttelevilta.
Silti Leenan ihanteiden ja perhe-elämän todellisuuden välillä on jatkuva taistelu. Hänen kumppaninsa Johan katsoo joskus kriittisesti tiukkoja sääntöjä pöydässä.
Leena katsoo häntä, selvästi sitä mieltä, että tämä on olennainen osa heidän kasvatustaan.
Koulussa Leena ja Johan huomaavat, että muut vanhemmat ovat usein vähemmän tiukkoja.
Tämä vahva vastuun tunne kumpuaa Leenan omista kokemuksista. Hän kertoo lapsuudestaan, jolloin hän usein istui vanhempiensa kanssa pöydässä eikä ruokaa koskaan heitetty pois.
Keskustelut ruokapöydässä ovat siis enemmän kuin pelkkiä aterioita. Ne ovat täynnä elämän oppitunteja, arvoja ja joskus jopa konflikteja. Leena kertoo kannustavansa lapsiaan usein ajattelemaan ruokansa alkuperää.
Tämä tekee ruokalautasesta symbolin ruoan ja luonnon kunnioittamiselle ja yhteydelle.
Aterian edetessä Leena huomaa, että lapset syövät vähitellen lautasensa tyhjäksi.
Tunne tyytyväisyydestä, jonka Leena kokee, kun hänen lapsensa syövät lautasensa tyhjäksi, on ilmeinen. Kyse ei ole vain vatsan täyttämisestä, vaan luonteen ja arvostuksen rakentamisesta ympäröivää maailmaa kohtaan.
Loppujen lopuksi Leena menee pidemmälle kuin vain ateriat; hän opettaa lapsilleen kunnioitusta ruokaa ja toisiaan kohtaan.
Hänen päättäväisyytensä välittää lapsilleen tämä arvo osoittaa hänen rakkautensa ja sitoutumisensa äitinä. Leenan usko siihen, että lasten on syötävä lautasensa tyhjäksi, ei ole pelkkä sääntö, vaan tapa opettaa heille tärkeitä elämän oppitunteja. Se on tapa valmistaa heitä maailmaan ja opettaa heitä arvostamaan sitä, mitä heillä on. Muuttamalla jokaisen aterian oppimiskokemukseksi, Leena rakentaa tulevaisuutta, jossa hänen lapsensa eivät vain syö hyvin, vaan myös kasvavat hyviksi ihmisiksi.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
