Anita (45) huokaa syvään asetellessaan halvan kanan fileepaketin keittiötasolle. “Se ei koskaan ole hyvä,” hän sanoo hieman turhautuneena. “Yrität säästää ruokaostoksissa, mutta mitä oikeastaan syötkään?”
Hänen miehensä Bas katsoo ylös läppärinsä takaa ja kohottaa kulmakarvaansa. “Mitä tarkoitat? Onhan se vain kanaa?” Anita pudistaa päätään ja osoittaa artikkelia, jonka hän juuri luki. “No, niin minäkin luulin, mutta ilmeisesti siinä on kaikenlaista mitä et odottaisi.”
Se alkoi, kun Anita kuuli televisio-ohjelmasta eron kalliiden ja halpojen kanan fileiden välillä. “He puhuivat vesi-injektioista,” hän sanoo kääntäessään paketin lukiakseen pienellä painetun tekstin. “Tiesitkö, että joihinkin kanan fileisiin pumpataan vettä ja suolaa? Se vaikuttaa hyvältä diililtä, mutta oikeastaan maksat vedestä. Aika kummallista, eikö?” Bas kohauttaa olkapäitään. “No, vesi… kuinka paha se voi olla?”
Mutta Anita jatkoi kaivamista. “Se menee pidemmälle, Bas. Kyse on myös tehotuotetuista kanoista, jotka elävät niin kurjissa olosuhteissa etteivät ne juuri voi liikkua. Ja antibiootit! Ne saavat niitä ennaltaehkäisevästi, koska muuten ne sairastuisivat ahtaissa häkeissä.”
Hän kurtistaa kulmiaan ja näyttää puhelintaan Basille. “Katso tätä, he sanovat, että se voi olla riski omalle terveydellemme. Bakteerit tulevat vastustuskykyisiksi liiallisen antibioottien käytön vuoksi. En todella tiennyt sitä.”
Bas huokaisee ja kävelee jääkaapille. “Joten mitä haluat? Että ostamme vain luomukanaa?” Anita puree huultaan. “En tiedä, Bas. Luomu on tietenkin parempaa, mutta se maksaa kolme kertaa enemmän. Ja meidän ruokakustannukset joka kuukausi…”
Hänen äänensä katkeaa hetkeksi. “Mutta toisaalta, mitä säästät, jos lopulta syöt jotain, mikä ei ole hyväksi sinulle?”
Hän ajattelee ystäväänsä Marlieszia, joka kerran kertoi täysin lopettaneensa lihansyönnin. “Hän sanoi aina: ‘Jos näkisit, miten ne eläimet elävät, et saisi suupalaakaan alas kurkusta.'”
“Mutta ajattelin aina ennen, että hän liioitteli. Nyt epäilen sitä.” Anita katsoo Basa, joka hiljaa tuijottaa jääkaapin ovea. “Ehkä hän on oikeassa,” hän sanoo hiljaa.
Bas ottaa kanan fileepaketin ja lukee ainesosaluettelon. “Tiivistettyä vettä, suolaa, stabilointiaineita… Odota, mitä ovat stabilointiaineet?” Anita naurahtaa lyhyesti, mutta ilman paljon huumoria.
“Ne ovat kemiallisia lisäaineita, rakas. Jotta kana näyttäisi paremmalta ja säilyisi pidempään. Ja sinä luulet syöväsi vain palan lihaa.”
“Okei,” Bas sanoo lopulta. “Mutta mikä sitten on ratkaisu? Millälaisella ruokavaliolla voisi syödä? Tai vaan ostaa kalliimpaa kanaa?” Anita kohauttaa olkapäitään. “En tiedä, Bas. Mutta luulen kyllä, että meidän pitäisi miettiä tarkemmin mitä laitamme kehoomme.”
“Ehkä meidän kannattaa syödä vähemmän lihaa, mutta sitten hyvänlaatuista. Tai katsoa, voisimmeko ostaa joltakin lähituottajalta. Mutta en halua enää ostaa tuota halpaa roskaa.”
Anitan ajatukset pyörivät hänen alkaessaan kokkaamaan. “Tunnen olevani itse asiassa hieman petetty,” hän mutisee, enemmän itselleen kuin Basille.
“Luotamme siihen, että mitä kaupassa on, on hyvää, mutta oikeastaan, et voi olla varma. Ja sitten he ihmettelevät, miksi ihmiset sairastuvat kaikesta mahdollisesta.”
Sinä iltana, ruokailun aikana, he eivät oikein päädy mihinkään ratkaisuun. “Se on vain hankalaa,” Bas sanoo, kun hän ottaa suupalan ateriastaan. “Ymmärrän pointtisi, mutta meillä ei ole rajatonta budjettia.” Anita nyökkää.
“Tiedän, mutta ehkä voimme löytää jonkinlaisen keskitien. En vain halua tuntea, että laitan vettä ja kemikaaleja pöydälle ja kutsun sitä terveelliseksi ateriaksi.”
Seuraavana päivänä Anita soittaa Marliesille. “Sinulla oli ne listat, mistä voi saada parempilaatuista lihaa? Voisitko lähettää ne minulle?” hän kysyy. Marlies nauraa puhelimessa.
“Tietysti, mutta luulin, ettet koskaan halunnut kuunnella minua.” Anita hymyilee hiukan nolostuneena. “Niin, ihmiset voivat muuttua, eikö? Ja haluan vain tietää, että mitä syön, on oikeasti hyvä.”
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!