Se oli tavallinen lauantai-iltapäivä kun Stefanie (29) oli varannut ystäviensä kanssa pöydän suositusta lounaspaikasta kaupungin keskustassa. Kaikki vaikutti olevan täydellisesti järjestetty. Kaunis paikka ikkunan äärellä, hyvää seuraa, cappuccino kauramaidolla, aurinko, joka juuri pilkisti esiin aamuisen sateen jälkeen. Kunnes yhtäkkiä nainen labradoodlen kanssa astui ravintolaan ja istuutui häpeilemättä pöytään aivan Stefanie’n viereen. ”Se koira kulki vain tuolien välistä, nuuhki takkiani ja istui sitten käytävällä perse pitkällään,” kertoo Stefanie, näkyvästi ärsyyntyneenä. ”Ajattelin oikeasti: mitä tämä nyt taas on? Eihän tämä ole mikään koiranulkoilutuspalvelu?” Nykyään se on toistuva keskustelunaihe, sekä verkossa että offline: koirat ravintoloissa. Joillekin se on söpöä, viihtyisää, jopa välttämätön osa kodikasta tunnelmaa. Mutta ihmisille kuten Stefanie, se tuntuu enemmän mukavuusalueen rikkomiselta kuin lisältä elämykseen.
“Anteeksi vaan, mutta minä syön”
Mikä Stefaniea erityisesti tökki, oli itsestäänselvyys, jolla eläin tuotiin mukaan. ”Se nainen näytti vielä närkästyneeltä, kun siirsin hieman tuoliani tehdäkseni tilaa,” Stefanie sanoo. ”Ikään kuin minä olisin ollut se, joka teki jotain kummallista. Anteeksi vaan, mutta minä syön. Ja sitten haistan yhtäkkiä märkää koiraa? Eihän se ole normaalia.” Tämä on tunne, joka toistuu usein ihmisillä, jotka ärtyvät lemmikeistä ruokapaikoissa. Koska kyllä, koira voi olla ’superihana’. Ja ei, se ei ’tekee mitään’. Mutta ei siitä ole kysymys.
”Kyse on kunnioituksesta,” Stefanie selittää. ”Olet jaetussa tilassa. Samoin kuin et mene jalat pöydällä istumaan, et myöskään tuo eläintä, joka voi haista, haukkua tai jättää karvoja. Joillakin ihmisillä on koirapelko, tai ne ovat allergisia. Miksi sinun mukavuus menisi muiden edelle?”
Normien ja rajojen kysymys
Stefanie’n kertomuksessa on huomionarvoista, ettei hän missään nimessä koe olevansa ’koiravihaaja’. Päinvastoin. ”Pidän koirista todella paljon. Vanhemmillani on golden retriever ja hoidan sitä säännöllisesti,” hän sanoo. ”Mutta siinä on se ero: se koira pysyy mukavasti puutarhassa kun syömme. Ja kun menemme ulos syömään? Se jää kotiin. Niin yksinkertaista se on.” Hänen mukaansa kyse on ennen kaikkea rajojen hämärtymisestä. ”Nykyään tuntuu siltä, että olet epäsosiaalinen, jos vedät rajaa johonkin. Mutta en ole kohtuuton. Olen vain sitä mieltä, että on paikkoja, joissa koira ei kuulu. Ja ravintola on yksi niistä.”
Verkko-reaktiot: tuesta vihaan
Tapauksen jälkeen Stefanie päätti purkaa turhautumisensa X:ssä (entinen Twitter). Hän postasi yksinkertaisen twiitin: ”Ihmiset, jotka ottavat koiran mukaan ravintolaan, eivät omaa tapoja.” Reaktiot eivät odottaneet kauan. ”Toinen puoli oli täysin takanani,” hän kertoo. ”Mutta toinen puoli? Et halua tietää, mitä viestejä sain. Ihmiset kutsuivat minua eläinvihaajaksi, itsekkääksi, suvaitsemattomaksi. Ikään kuin olisin aloittanut ristiretken koiria vastaan.” Stefanie ei kuitenkaan anna sen lannistaa itseään. Hänen mielestään tällaisia asioita on tärkeää käsitellä, vaikka ne olisivatkin herkkiä.
”Tuntuu siltä, että kaiken pitäisi nykyään olla mahdollista, kunhan joku tuntee olonsa mukavaksi,” hän sanoo. ”Mutta mitä jos se vapaus on muiden mukavuuden kustannuksella? Kyllä meidän pitäisi voida puhua siitä, eikö niin?”
Ravintolat kahden vaiheilla
Ei vain vieraat kamppaile tämän asian kanssa, myös ravintolayrittäjät ovat dilemman edessä. Jotkut paikat valitsevat tietoisesti ’koiraystävällinen’ imagon, täydellä juomakulhoilla ja koiran kekseillä, kun taas toiset mieluummin näkevät, että nelijalkaiset pysyisivät ulkona. Ongelma? Yhtenäistä politiikkaa ei ole. Ja se aiheuttaa hämmennystä. ”Jos ovella olisi vain kyltti – koirat tervetulleita tai ei – tietäisit, mitä odottaa,” Stefanie sanoo. ”Mutta nyt sinun on astuttava sisään, nähdäksesi koiran yhtäkkiä kiinni pöydän jalassa, ja saat ratkaista asian itse.” Hän korostaa siksi enemmän selkeyttä ja erityisesti: enemmän toisten huomioimista.
”Ei ole kyse siitä, ettetkö saisi koskaan ottaa koiraasi mukaan,” hän painottaa. ”Mutta lue tilanne. Onko kiireistä? Onko lapsia läsnä? Oletko pienessä, intiimissä ravintolassa, jossa on vähän tilaa? Silloin kannattaa miettiä kahdesti.”
Rajojen asettaminen ei ole suvaitsemattomuutta
Stefanie’n mielestä kaikki lopulta kulminoituu molemminpuoliseen ymmärtämiseen. ”Ymmärrän, että ihmiset näkevät koiran perheenjäsenenä,” hän sanoo. ”Mutta se ei tarkoita, että kaikki jakavat tuon siteen. Eikä tarvitsekkaan. Meidän ei tarvitse aina ymmärtää toisiamme, kunhan kunnioitamme toisiamme.”
Palaako hän koskaan takaisin siihen ravintolaan Haarlemissa? Stefanie naurahtaa. ”Kyllä vain. Mutta sitten eri pöytään. Kauas koiran nurkasta.”
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
