Sonja, 45-vuotias kahden lapsen äiti, kävelee rennosti hymyillen kaupan käytäviä pitkin. Hänen nelivuotias poikansa Michel työntää ostoskärryä hänen vieressään innosta puhkuen ja osoittaa kaikkea, mikä hänen huomionsa kiinnittää. “Äiti, haluan keksin!” hän huutaa katsoen anovasti äitiinsä.
Epäröimättä Sonja ottaa hyllystä keksipaketin ja avaa sen. Hän antaa Michelille keksin, ja poika alkaa tyytyväisenä nakerrella sitä. Hän tietää, että jotkut ihmiset saattavat katsoa häntä oudoksuen tai kohottaa kulmakarvojaan, mutta se ei häntä haittaa. “Mikä ongelma siinä on? Me maksamme nämä joka tapauksessa,” hän sanoo kevyellä äänensävyllä.
Sonjalle tämä ei ole suurikaan asia. Se on tapa, joka hänellä on ollut jo vuosia. “Annan Michelille keksin kaupassa ennen kuin maksamme,” hän selittää. “Se pitää hänet rauhallisena ja iloisena ostosten aikana. Tämä pieni hetki rauhaa voi oikeasti tehdä suuren eron.” Kun hän kulkee käytävien läpi ja laittaa tavaroita kärryyn, Michel maiskuttaa edelleen keksinsä parissa. Sonja naurahtaa pojan tyytyväiselle ilmeelle ja huomaa, kuinka mukavaa on tehdä ostoksia ilman häiriötekijöitä.
Toiset ihmiset kuitenkin katsovat tätä tilannetta eri tavalla. Sonja on sen huomannut, niiden toisten asiakkaiden katseet. Joskus hän jopa kuulee kuiskauksia kulkiessaan ohi. “Ihmiset ajattelevat, että teen jotakin väärin, ikään kuin opettaisin Michelille, että hän voi ottaa mitä haluaa siitä maksamatta,” hän sanoo olkapäitään kohauttaen. “Mutta ei se ole kuin varastaisimme. Maksamme kassalla. Miksi ihmiset tekevät siitä ongelman?”
Sonja ei oikein ymmärrä muiden ihmisten reaktiota. Hänelle tämä on puhtaasti käytännöllistä. Hän tietää, että nuorilla lapsilla ei aina ole kärsivällisyyttä kävellä rauhassa koko kaupan läpi. “Jos en anna Michelille keksin, hän tulee levottomaksi. Hän saattaa alkaa marista tai jopa itkeä. Siksi haluan välttää kaupan sisällä sellaisen hässäkän,” hän selittää. “Se on vain helpompaa meille molemmille.”
Hän myöntää, ettei ratkaisu ole vain Michelille, vaan myös itselleen. “Joskus pitkän työpäivän jälkeen olen väsynyt ja haluan vain tehdä ostokset nopeasti ilman draamaa,” hän sanoo hymyillen. “Jos keksi tekee hänet onnelliseksi ja antaa minulle rauhallisen ostoskokemuksen, niin se on win-win.”
Aihe kuitenkin edelleen mietityttää häntä. “Eräs nainen katsoi minua viimeksi vihaisena,” Sonja muistelee. “Hän seisoi takanani jonossa ja näki, että Michel oli jo puolivälissä keksipakettia, ennen kuin pääsimme kassalle. Hän sanoi jotain, kuten: ‘Sinun pitäisi maksaa siitä ennen kuin syöt sen.’” Sonja hengitti syvään ja pysyi rauhallisena. “Sanoin hänelle vain: ‘Me maksamme siitä pian, mikä ongelma siinä on?’ Mutta hän katsoi minua ikään kuin olisin tehnyt jotakin todella kamalaa.”
Tällaiset tilanteet saavat Sonjan pohtimaan. “Joskus mietin, teenkö jotain väärin,” hän myöntää rehellisesti. “Mutta sitten ajattelen: miksi muuttaisin tätä? Se on niin pieni asia ja tekee meidät molemmat onnellisiksi.” Michelillä on vain paljon energiaa, ja Sonjan mielestä on normaalia, että hän haluaa jotain ostosten aikana. “Yritän vain pitää hänet hieman varattuna, jotta voimme liikkua nopeasti kaupassa.”
Sonja kertoo myös, että Michel ei pyydä keksejä vain kaupassa. “Hänellä on sama tapa kaikkialla, vaikka olemme kotona,” hän nauraa. “Mutta kaupassa näyttää siltä, ettei hän voi odottaa. Hän näkee jotain herkkua ja haluaa sen heti.”
Hän tietää, että muilla vanhemmilla on samanlaisia ristiriitoja. “Näen sitä kaikkialla ympärilläni,” Sonja sanoo. “Vanhemmat pitävät lapsensa rauhallisina ostosten aikana välipalalla tai pienellä lelulla. Yritämme kaikki saada asiat sujumaan mahdollisimman sujuvasti.”
Sonjalle tuntuu, ettei hän riko mitään sääntöjä, koska hän lopulta aina maksaa kaikesta kiltisti. “Maksamme kaiken kassalla, se on tärkeintä,” hän korostaa vielä kerran.
Ajatus siitä, että jotkut ihmiset saattavat pitää Micheliä röyhkeänä, ei häiritse Sonjaa juurikaan. “Lapsilla ei vain aina ole kärsivällisyyttä odottaa,” hän sanoo realistisesti. “Enkä halua lähteä väittelyyn hänen kanssaan jostakin pienestä, kuten keksistä. On olemassa tärkeämpiä asioita, joista kannattaa huolehtia.”
Vaikka Sonja noudattaa omaa kasvatustapaansa, hän ymmärtää, että kaikki eivät toimi samalla tavalla. “Ymmärrän, että jotkut kokevat asian eri tavalla, mutta minulle tämä toimii. Ja jos tämä toimii meidän perheen kohdalla, niin se on tarpeeksi hyvä,” hän päättää. “Yritämme kaikki selvitä päivästä omalla tavallamme, ja meille se toimii keksin kanssa kaupassa.”
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
