Olin innolla odottanut serkkuni Rubenin häitä. Hän ja hänen kihlattunsa Laura olivat täydellinen pari – tai siltä se ainakin vaikutti. Heillä oli kaikki järjestetty viimeisen päälle: idyllinen paikka Italiassa, kaunis sää ja tunnelmallinen oliivipuutarha, jossa he aikoivat sanoa toisilleen “tahdon”. Lempisiskontyttärenä istuin eturivissä, ylpeänä saadessani olla mukana tässä hetkessä.
Kaikki sujui moitteettomasti. He olivat menneet aamulla naimisiin maistraatissa kaupungissa, jota seurasi herkullinen lounas ja rento kaupunkikävely. Tunnelma oli katossa, ja kaikki nauttivat täysin siemauksin. Illan tullen vieraat kokoontuivat oliivipuutarhaan seremoniallisia häitä varten. Asetelma oli maaginen: kynttilöitä lasilyhdyissä, kukkakaaria ja pehmeästi laskeutuva aurinko. Se tuntui sadulta.
Hetki huipentuu
Laura säteili, kun hän käveli isänsä käsipuolessa Rubenin luo. Hän seisoi siellä näkyvästi liikuttuneena, käsi hieman vapisten. Saapuessaan kaikki pidättivät hengitystään. Tämä oli se hetki. “Tahdon”-hetki.
Seremonia sujui sujuvasti, kunnes tuli vuoro sanoa vihkivalat. Laura otti Rubenin kädet, katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi vapisevalla äänellä: “Lupaan pysyä uskollisena sinulle, Joshua.”
Kiusaallinen hiljaisuus
Kauhistuttava hiljaisuus seurasi. Kesti muutaman sekunnin ennen kuin sanat todella tavoittivat kaikki. Joshua. Ei Ruben. Hän oli sanonut ex-poikaystävänsä nimen, eikä mikä tahansa ex. Joshua oli se, jonka kanssa hän oli vuosia aiemmin lopettanut myrskyisästi. Hän oli myös henkilö, jonka Ruben oli auttanut Lauran unohtamaan. Ja nyt hän sanoi juuri hänen nimensä heidän elämänsä tärkeimmällä hetkellä.
Shokki oli käsin kosketeltava. Ruben seisoi jäykkänä, kuten hän ei olisi tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Lauran kasvoilta katosi väri ja hän tajusi heti sanoneensa väärin. “Voi luoja, ei!” hän huudahti, käsi suunsa edessä.
Vieraat katselivat toisiaan vaivautuneina. Tunsin oloni niin noloksi, että olisin mieluiten piiloutunut tuolin alle. Ja kaiken lisäksi yksi täti kauempana sanoi: “Tämä ei voi olla hyvä merkki.” Laura yritti hyvittää asiaa pyytämällä anteeksi, mutta tunnelma oli jo rikki. Jopa valokuvaaja vaikutti siltä, ettei hän tiennyt missä seistä.
Lopputulos
Ruben ja Laura lopulta saivat sanottua valansa loppuun, mutta kaikki tuntui jännittyneeltä. Ruben yritti parhaansa pysytellä vahvana, mutta näin hänen katseestaan, että se vaikutti häneen syvästi. Juhla sen jälkeen oli mukava, mutta se hetki leijui kuin synkkä pilvi koko illan yllä.
Tiedän, että heillä oli paljon keskusteltavaa sen päivän jälkeen. He ovat edelleen yhdessä, mutta rehellisesti sanottuna mietin, onko Ruben koskaan pystynyt täysin unohtamaan tätä. Ja minä? Voin nyt jo nauraa tapahtuneelle, mutta silloin se oli ennen kaikkea uskomattoman noloa. Yksi asia on varma: näitä häitä en tule koskaan unohtamaan.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
