Tiedän, ettei ole oikein kommentoida toisten lasten nimiä. Usein sanotaan: jokaisella oma makunsa. Silti minun on pakko jakaa tämä. Ystäväni on antanut kolmelle pienelle pojalleen niin oudot nimet, että säikähdin. Ne ovat sellaisia nimiä, että toivon niiden olevan vitsi, mutta valitettavasti hän tarkoittaa niitä tosissaan. Ne kuulostavat paitsi oudoilta, myös siltä, että lapset saattavat kärsiä niistä.
En halua loukata ketään, varsinkaan häntä. Hän on upea ystävä ja vielä parempi äiti. Hän on kiltti, iloinen, hieman kaoottinen, mutta aina täynnä rakkautta lapsiaan kohtaan. Juuri siksi en ymmärrä, miten hän päätyi näihin nimiin. Hänelle ne tarkoittavat varmaan jotain kaunista. Minulle ne kuulostavat siltä, mitä keksitään kolmen viinilasillisen ja fantasia-kirjan jälkeen.
Vanhin on nimeltään Rover, mikä herättää kysymyksiä
Aloitetaan vanhimmasta. Hänen nimensä on Rover. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, ajattelin vakavissani, että kyseessä oli koira. Tai joogaliike. Tai ehkä sähköpyörämerkki. Kaikkea muuta paitsi vauvan nimi. En sanonut mitään, koska en halunnut loukata häntä. Mutta sisälläni ajattelin: et voi olla tosissasi?
Se kuulostaa siltä, kuin hänen pitäisi aina olla varuillaan. Tai kuin hän varastaisi salaa tavaroita kaupoista. Ehkä se on vain minussa. Ehkä olen liian ankara. Mutta toivoisin, että hän vain olisi Daan tai Tom. Ihan vain sellainen nimi, josta ei heti tule mieleen deodorantti tai maastopyörä.
Toinen poika sai nimen Aurelian
Ja sitten tulee numero kaksi: Aurelian. Kun hän sanoi sen, ajattelin ensin, että hän lausui latinankielisen loitsun. Sitten ajattelin, että hän tarkoitti jotain hahmoa fantasiakirjasta. Ja oikeastaan ajattelen sitä yhä. Hän sanoi: “Se tarkoittaa kultaista valoa.” Se kuulostaa tietysti kauniilta. Mutta alakouluikäiselle pojalle? En tiedä.
Voin jo nähdä sen: hän seisoo koulunpihalla ja opettaja kutsuu häntä kolme kertaa, jokaisen kerran väärin. Lopulta hän huokaisee: “Sano vain Ari.” Sitä ei toivoisi kenellekään. Lapset voivat olla julmia, etenkin nimien suhteen, joita kukaan ei tunne. Ehkä olen liian pelokas. Ehkä hän pärjää mainiosti. Mutta en voi kuvitella, että olisit tyytyväinen, jos sinua kutsutaan tuolla nimellä.
Nuorin on nimeltään Bing, ja silloin olin todella sanaton
Kun hän oli kolmannen lapsensa kanssa raskaana, toivoin salaa, että tällä kertaa tulisi normaali nimi. Jotain yksinkertaista. Jotain, mitä jokainen voi lausua. Mutta ei, sitten hän sanoi: “Hänen nimensä on Bing.” Ajattelin ensin, että hän vitsaili. Bing, se tv-jänis? Se, jolla on liian suuri pää ja lapsellinen ääni? Valitettavasti hän tarkoitti sitä tosissaan.
Sanoin vielä: “Oletko varma?” Hän nyökkäsi iloisesti. “Se on lyhyt, voimakas ja vähän leikkisä,” hän sanoi. Mutta ajattelin vain: kuinka häntä koskaan otetaan vakavasti koulussa? Tai myöhemmin töissä? Kuvittele: “Hyvää iltapäivää, olen Bing ja olen täällä työhaastattelussa.” En vain näe sitä mielessäni.
Ehkä olen liian vanhanaikainen
Toki tiedän, etten ole hänen valintojensa pomo. Ja kyllä, ehkä olen itse vanhanaikainen. Myönnän sen. Ehkä hänen lapsistaan tulee myöhemmin kuuluisuuksia. Ehkä he rakastavat nimiään. Ehkä heistä tulee taiteilijoita, muusikoita tai kirjailijoita, jotka arvostavat nimeään. Se on täysin mahdollista. Mutta tällä hetkellä? Tällä hetkellä toivon, että he päättävät käyttää toista nimeään.
Haluan vain, että he ovat onnellisia. Että heidän ei tarvitse selittää, miten heidän nimensä lausutaan. Että heitä ei kiusata tai että heidän ei tarvitse kutsua itseään joksikin muuksi kuuluakseen joukkoon. Ja kyllä, tiedän, että lapset ovat vahvoja. Mutta jopa vahvimmat lapset ansaitsevat nimen, jota ei tarvitse ensin selittää.
Päässäni annan heille toiset nimet
En koskaan sanoisi sitä hänelle. Hän tarkoittaa pelkästään hyvää. Ja hänen lapsensa ovat suloisia, iloisia ja energisiä. Mutta päässäni kutsun heitä vain Stijniksi, Bramiksi ja Timiksi. Ei kiusatakseen häntä, vaan koska ne kuulostavat miellyttävämmiltä. Ihan vain yksinkertaisia ja selkeitä.
Ehkä mieleni vielä muuttuu. Ehkä nimet kasvavat minuun. Mutta toistaiseksi katson häntä hieman surullisesti, kun kuulen hänen huutavan: “Rover, Aurelian, Bing, on aika mennä kotiin!” Ja ajattelen hiljaa: mikä erikoinen valinta… mutta toivon, että kaikki menee hyvin.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
