Puutarha on monille paikka rentoutua, kukkien ja lintujen laulun ympäröimänä. Se on ainakin ihannetilanne. Elviralle (53) todellisuus on valitettavasti toisenlainen: hän sekoaa naapureidensa loputtomasta pallotulvasta, joka heitetään hänen puutarhaansa. Hän haluaisi vain istua ja rentoutua, mutta se on mahdotonta.
Naapurien lapset leikkivät jatkuvasti erilaisilla palloilla, ja ne päätyvät aina Elviran puutarhaan. Se vaikuttaa siltä, ettei loppua ole näkyvissä.
Pallot voivat luonnollisesti tarjota loputonta leikkimisen iloa. Lapset pelaavat jalkapalloa, yrittävät tehdä maaleja ja näyttävät toisilleen, kuinka hyvin he osaavat tähdätä. Vanhemmat kannustavat usein tuota energiaa: se pitää lapset aktiivisina ja ulkona. Mutta entä jos nuo pallot päätyvät jatkuvasti naapurin puutarhaan? Elvira on ystävällisesti pyytänyt naapureitaan antamaan lasten leikkiä hieman kauempana aidasta, mutta pyyntö sivuutettiin yksinkertaisesti. “Voi, ne ovat vain lapsia”, nauroivat naapurit.
Ongelma alkoi aurinkoisena iltapäivänä, kun Elvira jälleen kerran kuuli pallon pomppaavan puutarhapatsaansa päälle. Joka kerta, kun pallo lentää aidan yli, hän hypähtää tuolistaan tarkistaakseen vahingot. Hänen huolellisesti suunnitellut kukkapenkkinsä ja koristeelliset patsaansa ovat jo kokeneet kovia. Hän huomaa, että tuskin voi enää rauhassa istua puutarhassaan pelkäämättä, että jokin kaatuu tai rikkoutuu.
Estääkseen tilannetta kärjistymästä hän päätti palauttaa lasten pallot joka kerta, jopa kymmenen kertaa päivässä. Mutta mikä Elviraa todella häiritsee, ei ole vain pallojen virta, vaan hänen naapureidensa asenne. Aina kun hän yrittää puhua asiasta, he sivuuttavat hänen huolensa. “Poikien pitää voida leikkiä, eikö niin?” he sanovat nauraen, ikään kuin hänen turhautumisensa ei merkitsisi mitään.
Viikkojen kärsivällisyyden ja loputtomien pallojen puutarhassaan jälkeen hän päätti ottaa asian puheeksi uudelleen, tällä kertaa vakavasti. Mutta vastaus oli edelleen naurettava ja kevyt. Hänen naapuriensa mielestä hänen tulisi “ehkä vain kiristää verkko aidan yläpuolelle”, jos ongelma on niin suuri. Tämä kommentti tuntui isku kasvoihin; ei ainoastaan hänen pyyntöään otettu vakavissaan, vaan vastuu siirrettiin hänen hartioilleen.
Nyt Elvira on dilemman edessä. Hän ymmärtää, että lapset leikkivät ulkona ja että pallot joskus vierivät pidemmälle kuin oli tarkoitus. Mutta mitkä ovat hänen omat rajansa? Pitäisikö hänen edelleen vaatia ratkaisua vai hyväksyä, että hänen puutarhansa ei koskaan enää ole hänen rauhan tyyssijansa? Hän ajattelee järjestää naapurustokokouksen keskustellakseen asiasta muiden kanssa, tai ehkä hänen on mentävä askeleen pidemmälle ja tehtävä valitus vuokranantajalle.
Kysymys jää kaivertamaan mieltä: onko hän oikeassa, että tämä häiritsee häntä näin paljon, vai pitäisikö hänen vain hyväksyä, että tämä on osa elämää? Hänen puutarhansa pitäisi olla paikka, jossa hän voi rentoutua ilman jatkuvaa pelkoa, että jokin vahingoittuu jollain pallolla. Hän haluaa löytää ratkaisun, mutta miettii, kuinka pitkälle hän voi mennä ilman, että se vaikuttaa naapuruston ilmapiiriin.
Toistaiseksi hän toivoo, että hänen naapurinsa ymmärtävät, kuinka paljon tämä häntä häiritsee. Sillä loppujen lopuksi hän haluaa vain nauttia puutarhastaan ilman jatkuvia huolia uudesta pallosta, joka häiritsee rauhaa.
Mitä mieltä sinä olet tästä tilanteesta? Kuinka sinä ratkaisisit asian? Kerro meille kommenteissa Facebookissa!
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
