Olen yksinhuoltajaisä ja äskettäin jouduin vaikeaan tilanteeseen 12-vuotiaan poikani kanssa. Hän halusi mielellään pukea mekon kouluun, mutta kielsin sen häneltä, koska pelkäsin, että luokkatoverit kiusaisivat häntä. Vaikka olen aina kannustanut häntä luovuudessa, pidin tätä askelta liian suurena.
Poikani rakastaa muotia ja hänellä on suuria unelmia tehdä jotain muotialalla tulevaisuudessa. Hän puhuu usein kanssani sukupuolispektristä ja muista uusista käsitteistä, joita en aina itse ymmärrä. Hän kertoi minulle, että hän halusi yhdistää mies- ja naisnäkökulman asuissaan ja pyysi minua ostamaan erilaisia vaatteita hänelle, mukaan lukien mekot ja meikit. Vaikka haluan tukea häntä ilmaisussaan, olin huolissani, kun hän halusi pukea mekon kouluun.
Eräänä aamuna näin hänen pukevan yhden suosikkimekoistaan. Aluksi ajattelin, että hän vain kokeili vaatteita, mutta kun hän tuli alakertaan reppu selässään ja vaikutti valmiilta lähtemään kouluun, tajusin, että hän oli tosissaan.
Kysyin häneltä, aikooko hän todella pukea mekon kouluun, ja kun hän vastasi myöntävästi, sanoin, että se ei ole hyvä idea. Pelkäsin, että luokkatoverit kiusaisivat häntä, ja halusi välttää sen.
Keskustelimme asiasta, mutta lopulta hän puki housut ja topin. Hän pysyi kuitenkin vihaisena minulle ja itki jopa matkalla kouluun.
Se särki sydämeni, koska haluan hänen olevan onnellinen ja turvassa, mutta tiedän myös, kuinka ilkeitä lapset voivat olla tuossa iässä. Suurin pelkoni on, että hän kohtaa koulussa kiusaamista vaatetuksensa vuoksi.
Kysyessäni myöhemmin neuvoa verkossa sain ristiriitaisia vastauksia. Jotkut tunsivat, että olin väärässä, ja että minun olisi pitänyt antaa hänen tehdä omat valintansa, vaikka se tarkoittaisi, että hän joutuisi kiusatuksi. He korostivat, että lapset ovat nykypäivänä usein avoimempia tällaisille asioille kuin luulin. Joku sanoi jopa, että jos hän joutuu kiusatuksi, minun tulisi olla hänen tukenaan ja auttaa häntä murtamaan yhteiskunnan muurit.
Toiset ymmärsivät huoleni ja katsoivat, että minun pitäisi antaa pojan löytää oma identiteettinsä, mutta samalla suojella häntä. He korostivat, että 12-vuotiaana elämä on jo tarpeeksi monimutkaista, ja että hän ei ole vielä valmis kohtaamaan sellaisia takaiskuja täysin yksin.
Vaikka tiedän, etten voi suojella poikaani ikuisesti todellisuudelta, toivon tehneeni oikean päätöksen tässä tapauksessa. Haluan hänen olevan onnellinen ja olevan oma itsensä, mutta samalla haluan suojella häntä kovalta maailmalta. Se on jatkuva tasapainoilu, ja yritän aina parastani tukea häntä tilanteesta riippumatta.
Lähde
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
