Natasha (44) ei kaunistele asiaa: hän ei kokkaa vegaaniruokaa pojalleen. “Hänen täytyy syödä mitä pataan laitetaan,” hän sanoo epäröimättä. Vaikka veganismin suosio kasvaa, on yhä perheitä, joissa tämä aihe aiheuttaa kiivaita keskusteluja. Natashan ja hänen poikansa Maxin (16) kotitaloudessa on kyseinen tilanne, josta ei tunnu löytyvän yhteisymmärrystä.
“Kaikki alkoi, kun Max katsoi dokumentin lihateollisuudesta”, Natasha kertoo. “Ajattelin, että se on ok, jos hän haluaa olla tietoisempi siitä, mitä syö. Mutta kun hän viikkoa myöhemmin ilmoitti haluavansa täysin vegaaniksi, olin hetken ymmälläni.”
Natasha, nainen joka itse kuvailee olevansa ‘hyvän pihvin ystävä’, ei halunnut muuttaa koko ruoanlaittorutiiniaan. “Työskentelen kokopäiväisesti, minulla on kaksi lasta ja yritän saada laitettua terveellistä ruokaa pöytään iltaisin. Minulla ei ole aikaa tehdä kaikille omaa ruokaa.”
Max oli kuitenkin päättäväinen. “Hänellä oli pitkä tarina ilmastosta, eläinten kärsimyksestä ja terveydestään. Älkää ymmärtäkö minua väärin, mielestäni on hienoa, että hän on niin intohimoinen tästä aiheesta, mutta ei kai voi olla niin, että koko perheen pitää sopeutua, koska hän yhtäkkiä päättää olla syömättä eläinperäisiä tuotteita?”
Jännitteet ruokapöydässä kasvoivat. Max kieltäytyi syömästä Natashan valmistamia aterioita ja pyysi häntä tekemään vegaanivaihtoehtoja. “Rehellisesti? Se turhautti minua,” Natasha myöntää.
“Tuntui, että hän pakotti valintansa minulle. Olen kokannut tälle perheelle vuosien ajan, ja yhtäkkiä se ei enää ollutkaan hyvää.”
Natasha löysi erityisen vaikeaksi tilanteen, jossa Max ei näyttänyt ymmärtävän hänen näkökulmaansa. “Hän odotti, että sopeutuisin täysin, mutta perheessä asiat eivät toimi niin. En halua käyttää joka ilta tuntia enemmän keittiössä tekemässä erillisiä aterioita.”
Max näkee asian toisin. “Yritän vain tehdä jotain hyvää”, hän sanoo. “Miksi olisi niin suuri ongelma valmistaa joskus kasvisruokaa? Onhan se myös parempi äidin terveydelle? Ja hei, on vuosi 2025, joten kaupoista löytyy paljon vegaanivaihtoehtoja.”
Mutta Natasha pysyy kannassaan: “En ole sellainen ihminen, joka heittää valmisruoan mikroon. Jos teen jotain, haluan että se on maukasta ja ravitsevaa. Ja se vie aikaa. Aikaa, jota minulla ei ole.”
Keskustelu Natashan ja Maxin välillä on tuttu dilemma monille perheille. Yhä useammat nuoret valitsevat kasvisruoan usein sosiaalisen median, dokumenttien tai omien ihanteidensa inspiroimana.
Vanhemmille, jotka eivät ole kasvaneet tämän elämäntavan parissa, voi olla haasteellista kohdata tällainen muutos. Natasha tuntee joskus jopa syyllisyyttä. “En halua olla huono äiti, mutta tuntuu, etten voi valita tässä asiassa. Hänen täytyy kuitenkin oppia, ettei hän voi aina saada tahtoaan läpi.”
Natasha on kuitenkin yrittänyt joustaa. “Kävin hänen kanssaan kaupassa ja kysyin, haluaisiko hän itse valita vegaanituotteita. Se sujui hyvin, kunnes tulimme kotiin enkä tiennyt, mitä niistä tehdä. Tarkoitan, mitä teet tofulla? Ja se kauramaito? Ei maistunut miltään.”
Max naurahtaa tämän kuullessaan. “Joo, eka kerta ei mennyt ihan putkeen. Mutta tärkeintä on, että hän yrittää. Jos hän olisi hieman avoimempi valinnoilleni, uskon, että voisimme löytää keskitien.”
Tuo keskitie näyttää Natashalle vaikealta. “Haluan kyllä ottaa hänen toiveensa huomioon, mutta sen täytyy pysyä realistisena. Hän asuu minun katon alla, joten hänen on syötävä mitä tarjotaan. Jos hän haluaa syödä vegaaniruokaa, hänen on hoidettava se itse.”
Max kokee tämän kylmänä reaktiona. “Olen kuusitoistavuotias, minulla ei ole rahaa ostaa omia ruokiani. Miksi on niin vaikeaa tehdä yhteistyötä?”
Vegaaanikysymys perheissä, kuten Natasha ja Maxin tapauksessa, osoittaa, kuinka monimutkaiseksi dynamiikka voi muuttua, kun eri sukupolvien ruokailutottumukset ja ihanteet törmäävät. Natasha myöntää, että joskus hän harkitsee kantaansa uusiksi.
“Ehkä minun pitäisi antaa hänen laittaa ruoka kerran viikossa. Näin hän voisi näyttää minulle, kuinka helppoa ja herkullista vegaaniruoka voi olla. Mutta toistaiseksi pysyn kannassani: teen mitä aina teen, ja hänen on opittava, ettei kaikki pyöri hänen ympärillään.”
Max näyttää samalla tulleen hieman realistisemmaksi. “Ehkä odotin liikaa. Ymmärrän, että hänellä on kiire. Mutta toivon, että hän huomaa, etteivät valintani ole vain ohimenevä vaihe. Haluan muuttaa jotain maailmassa, ja se alkaa siitä, mitä lautasellani on.”
Miten tämä tarina jatkuu, on toistaiseksi epäselvää. Mutta yksi asia on varma: sekä Natashalla että Maxilla on omat ihanteensa. Ja jossain hänen perinteisen ateriansa ja Maxin kasvisruokatoivomusten välissä, täytyy löytyä kompromissi.
Ehkä, kuten monissa elämän asioissa, kyse on vain ajasta ja vähän molemminpuolisesta ymmärryksestä.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
