Rauhallinen ilta kotona on monille viikon kohokohta, erityisesti kiireisten työpäivien ja täysien aikataulujen jälkeen. Mutta Evelinelle (52) tuo rauha on kaukana haettavissa. Joka perjantai- ja lauantai-ilta on juhlat hänen naapureillaan. Se, mikä kerran vaikutti kertaluonteiselta, on nyt muuttunut viikottaiseksi rutiiniksi. Äänekästä musiikkia, huutavia ääniä ja keskiyön jälkeisiä naurun remakoita – kerta toisensa jälkeen. Kun Eveline puhuu asiasta naapureilleen, saa hän vain vähän ymmärrystä. “Älä ole niin hapanta,” on heidän ainoa vastauksensa, ikään kuin hänen tarpeensa rauhallisuuteen olisi vähemmän tärkeä kuin heidän loputon iloisuutensa.
Aluksi Eveline yritti ymmärtää tilannetta. Jokaisellehan voi tulla halu juhlia ja päättää viikko ystävien ja musiikin parissa. Mutta kun viikottaiset juhlat jatkuvat aina pitkälle aamuyöhön, tilanne muuttuu hänelle hankalaksi kestää. Hän makaa usein hereillä, kuuntelee tahattomasti keskusteluja ja yrittää samalla vaimentaa ääniä tyynyllä päänsä päällä. “Tunnen itseni joskus kuin diskon asukkaaksi vieressä,” huokaa Eveline. “Mutta tämä on minun kotini, turvapaikkani, ja se häiriintyy jatkuvasti.”
Muutamien unettomien öiden jälkeen hän päätti lopulta keskustella asiasta naapureidensa kanssa. Hän selitti, että ymmärtää heidän iloisuutensa, mutta meluhaitat häiritsevät vakavasti hänen yöuntaan. Mutta vakavan vastauksen sijaan häntä lykättiin pilkallisella kommentilla. “Älä nyt ole niin hapanta,” he huusivat, ikään kuin hänen valituksellaan ei olisi ollut mitään arvoa. “Eikö se ole vain hauskaa?” Eveline tunsi itsensä naurunalaiseksi tehdysti ja kuulemattomaksi, ikään kuin hänen ainoa vaihtoehtonsa olisi sopeutua heidän ylenpalttisiin viikonloppuihinsa.
Ongelma ei ole pelkästään musiikki, vaan myös jatkuvat äänet heidän vieraistaan, jotka seisovat ulkona, juttelevat, tupakoivat ja nauravat. Eveline voi tuskin rentoutua omassa olohuoneessaan, puhumattakaan makuuhuoneesta, joka on naapureiden puutarhaa vastapäätä. Hän on yrittänyt käyttää korvatulppia ja jopa soittaa valkoista kohinaa peittääkseen äänet, mutta mikään ei tunnu auttavan. Juhlamelu vain jatkuu, viikosta toiseen.
Eveline miettii, kuinka pitkälle hänen vielä pitäisi mennä. Hänellä on taipumus tehdä virallinen valitus asuntoliitolle tai jopa kunnalle saadakseen meluhäiriöt dokumentoitua. Silti hän epäröi: hän ei halua aiheuttaa ristiriitaa naapurustossa tai tulla kadun “valittajaksi”. Mutta hänen kärsivällisyytensä loppuu, ja hän tuntee, ettei hänen naapurinsa ota hänen tilannettaan vakavasti.
Nyt Eveline kohtaa vaikean dilemman. Pitäisikö hänen jatkaa kompromissin yrittämistä ihmisten kanssa, jotka eivät näytä ymmärtävän hänen häiriötään, vai pitäisikö hänen virallisesti ottaa asia puheeksi? Hänen asuinympäristönsä pitäisi olla paikka, jossa hän voi rentoutua, mutta sen sijaan hänet herätetään joka viikko äänien vyöryllä. Hän ei halua olla “hapan”, mutta myös hänen rauhantarpeensa ansaitsee kunnioitusta.
Eveline toivoo ratkaisua, sillä tämä tilanne vie hänen energiaansa ja hyvinvointiaan. Hän ihmettelee, miksi naapurit eivät näe, kuinka häiritsevää heidän käytöksensä on ja toivoo, että he lopulta olisivat valmiita ottamaan hänet huomioon. Sillä loppujen lopuksi hän haluaa vain nauttia viikonlopusta, kuten kaikki muutkin, mutta rauhassa.
Mitä te tekisitte tällaisessa tilanteessa? Pitäisikö Evelinen jatkaa ystävällisesti naapurien puhuttelua vai onko aika vakavammalle askeleelle? Jätä alla kommenttisi ja jaa neuvosi! Eveline arvostaa apuanne.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
