Valokuva ukrainalaisesta miehestä, joka kantaa vanhaa koiraansa 17 kilometriä harteillaan, on viime aikoina saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Kuvassa kerrotaan tarina pyyteettömästä rakkaudesta ja uhrauksesta, ja siitä kertoi myös brittiläinen sanomalehti The Guardian, joka puhui koiran omistajan Alisan kanssa.
Ukrainan sota on tuhonnut lukemattomia ihmishenkiä, ja Alisan tarina on siitä koskettava esimerkki. Hänen matkansa alkoi 23. helmikuuta, päivää ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Samana päivänä Alisa menetti yllättäen 59-vuotiaan isänsä. Kun monet ukrainalaiset pakenivat kotikaupungeistaan väkivaltaa, Alisalla oli edessään sydäntä särkevä tehtävä: antaa isälleen viimeinen leposija. Invaasion kaaoksen takia tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista, ja hänen ruumiinsa jäi ruumishuoneeseen.
Saksalaisessa yrityksessä työskentelevä Alisa sai tarjouksen päästä pois maasta. Hän päätti perheensä kanssa paeta Puolan rajalle.
“Lähdimme Kiovasta pienellä Peugeot 307:llä,” hän kertoo. “Meitä oli yhteensä yhdeksän henkilöä: äitini, sisareni, aviopuolisot, neljä lasta ja kaksi koiraa.” Yksi koirista oli Pulya, 12-vuotias saksanpaimenkoira.
Matka rajalle oli rankka ja pitkäkestoinen. Perhe ajoi 16 tuntia kylään noin 140 kilometrin päähän Kiovasta. Kun he pääsivät rajalle, heitä odottivat pitkät autojonot.
“Meidän oli pysyttävä autossa ensimmäiset kolme viisi päivää,” Alisa sanoo. Kylmyys ja epävarmuus tekivät tilanteesta vielä vaikeamman. Lopulta Alisa ja hänen perheensä päättivät kävellä loput 17 kilometriä rajalle.
Olosuhteet olivat sietämättömät. Lämpötila laski -7 asteeseen, ja lapset itkivät kylmyydestä. Alisa itsekin halusi itkeä, mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto.
Hän oli päättäväinen saamaan perheensä turvallisesti rajan yli. Matka ei ollut vain fyysinen haaste ihmisille, vaan myös vanhalle koiralle Pulyalle. Vanhuksena paimenkoira kaatui toistuvasti ja sillä oli vaikeuksia päästä takaisin ylös.
Alisa pyysi useilta autoilijoilta apua, mutta sai kerta toisensa jälkeen saman vastauksen: koirat oli jätettävä taakse. Mutta se ei ollut hänelle vaihtoehto.
“Meidän koiramme ovat perhettä,” Alisa sanoo tunteikkaasti. “Äitini koira Kolt on ainoa asia, mitä hänellä on jäljellä entisestä elämästään.” Lopulta Alisan mies teki äärimmäisen rakkauden ja uhrauksen teon ja päätti kantaa Pulyaa harteillaan 17 kilometrin matkan Puolan rajalle jäisessä kylmyydessä.
Yritettyään kaikin voimin päästä rajalle, Alisan miehen oli lopulta hyvästeltävä uskollinen koira. Tuon hetken tuska oli sietämätön Alisalle. “Olen menettänyt niin paljon. Isäni on poissa, ja nyt minun on jätettävä mieheni rajan taakse. Sydämeni on särkynyt, koska en ole koskaan ollut ilman häntä,” hän kertoo kyynelten täyttämillä silmillään.
Alisa ei ole vielä varma tulevista askeleistaan. Hän harkitsee jäämistä Puolaan tai matkustamista edelleen Saksaan, kuten monet hänen kollegansa ovat tehneet.
Silti hänen sydämensä on Ukrainassa. “Haluaisin olla Ukrainassa mieheni ja edesmenneen isäni kanssa. Heti kun se on turvallista, haluan palata ja varmistaa, että isäni saa parhaan mahdollisen hautajaisen,” hän sanoo päättäväisesti.
Alisan ja hänen perheensä tarina on koskettanut monia ihmisiä. Tuhannet ihmiset jakavat myötätuntoaan ja ymmärrystään sosiaalisessa mediassa. Monet kertovat, että he tekisivät saman rakkaiden lemmikkiensä vuoksi. “Koira on osa perhettä; sitä ei jätetä,” on yleinen reaktio.
Alisan tarina on voimakas muistutus ihmisten syvistä siteistä lemmikkeihinsä ja uhrauksista, joita he ovat valmiita tekemään jopa vaikeimmissa olosuhteissa.
Se havainnollistaa ihmisen hengen murtumatonta sitkeyttä ja perheitä yhdistävää rakkautta, jopa sodan aikana.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
