En olisi ikinä uskonut, että siskoni lapsista huolehtiminen muutamaksi tunniksi muuttuisi elämäni sekavimmaksi viikoksi. Kaikki alkoi yksinkertaisella mandyn viestillä: ”Hätätilanne—voitko hakea Ellien ja Jaken koulusta? Kunnes olen valmis. Kiitos!!”
Sydämeni löi tyhjää. Hätätilanne? Ajattelin heti kaikkea—oliko lapsilla kaikki hyvin? Oliko Mandy loukkaantunut? Lähetin vastaviestin: ”Tietysti! Onko kaikki kunnossa?” Hänen vastauksensa oli kevyt: ”Joo, kiireitä vain. Olet pelastaja!” Helpottuneena lähdin koululle.
Kuusivuotias Ellie ja kolmivuotias Jake olivat jo valmiina. He olivat yhtä suloisia kuin aina. Ellie oli rauhallinen ja kohtelias, Jake puolestaan energinen. Olin usein ollut heidän kanssaan, joten en ollut huolissani. Annoin heille jotain syötävää, laitoin Ghibli-elokuvan pyörimään ja jatkoin töitäni.
Seitsemän aikaan rauha oli kaukana. Ellie väritti kiivaasti lattialla. Jake itki sydäntäsärkevästi rikkoutunutta sinistä kynää. Tarjosin muita kyniä, jopa rikkoutuneen palan, mutta hän vain jatkoi kirkumista.
Ellie ei nostanut katsettaan vaan sanoi kuivasti: ”Anna hänelle vain se pala.” Mutta se ei ollut niin yksinkertaista taaperon kiukkukohtauksen kanssa. Samaan aikaan Mandylta ei kuulunut mitään. Lähetin viestejä: ”Lapset ovat väsyneitä” ja ”Oletko tulossa?” Ei vastausta.
Panikki alkoi kasvaa. Päätin soittaa Ryanille. Kuulin taustalla lentoaseman kuulutuksia. ”Miksi olet lentokentällä? Oletko nähnyt Mandya?” kysyin. Hänen vastauksensa oli järkyttävä: ”Joo! Mandy on täällä kanssani. Olemme juuri nousemassa koneeseen Meksikoon. Olemme viikon poissa. Kiitos huolenpidosta! Olet mahtava. Rakastan sinua!” Sitten hän lopetti puhelun.
Jäin suu auki. Viikon? He olivat lähteneet lomalle ja jättäneet lapset minulle kertomatta mitään. Jos en olisi soittanut, en olisi koskaan saanut tietää. Ei lappua, ei viestiä, ei kuvaa Cancúnista.
Ellie katsoi minua suurin silmin. ”Missä äiti on?” hän kysyi hiljaa. Yritin pysyä rauhallisena. ”Hän on hetken pois setä Ryanin kanssa. Olet luonani, kunnes he palaavat.” Jake puhkesi itkuun, ja hetken kuluttua myös Ellie.
Istuimme yhdessä lattialla, lapset nyyhkyttivät minua vasten. En tiennyt, kuka tunsi itsensä petetyimmäksi. Seuraavat päivät olivat täynnä kaaosta. Aamut alkoivat taistelulla. Jake kieltäytyi istuimesta autossa. Ellie halusi pukeutua pelkästään prinsessamekkoihin ulos.
Kotona oli riitoja mukeista, leluista, pehmoleluista. Aamupala oli lattialla, sohva tahrojen peitossa ja kaikkialla oli pieniä rasvaisia kädenjälkiä. Samalla Ryan ja Mandy postasivat iloisia lomakuvia Instagramiin: drinkkejä altaalla, hierontoja, luksusillallisia.
Kolmantena päivänä olin saanut tarpeekseni. Jake heitti mac-and-cheesea seinään, Ellie kirkui koska hänen prinsessamekkonsa oli pesussa. Villapaitani oli täynnä juustoa. Otin puhelimeni ja aloin kuvata. Sotkua, hysteriaa, kaikkea.
Editoin videon yhteen Ryanin ja Mandyn lomakuvien kanssa. Sitten postasin sen omalle yksityiselle Instagram-tililleni: ”Kun miehesi ja hänen sisarensa lähtevät Meksikoon sanomatta mitään ja olet yhtäkkiä ilmainen lastenvahti. Vuoden yllätys.”
Tunnin sisällä kommentteja tuli roppakaupalla. ”Mitä he tekivät?” ”Jättivätkö he sinut vain siihen?” ”Käske heitä palaamaan, nyt heti!” Ryan ja Mandy soittivat minulle heti FaceTimen kautta. He pyysivät poistaa videon. Sanoin rauhallisesti, että tekisin niin, kunhan he varaisivat paluulennon.
Lopulta he myöntyivät ja palasivat aikaisemmin. Annoin lapset takaisin Mandylle, pakkasin tavarani ja muutin hetkeksi ystävän luo. Ryan yritti selittää asiaa väärinkäsityksenä, hän sanoi. Mutta tämä ei ollut erehdys. Tämä oli petos.
Video jäi verkkoon. Kommentteja tuli yhä enemmän. Ensimmäistä kertaa sinä viikkona nukuin koko yön ilman itkua. Opetukseni? Älä koskaan anna kenenkään viedä aikasi, panostuksesi tai rauhasi ilman suostumusta.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
