Kun tapasin mieheni, kaikki tuntui täydelliseltä. Hän oli hurmaava, huomaavainen ja täysin omistautunut suhteellemme. Menimme naimisiin muutaman yhteisen vuoden jälkeen, ja minusta tuntui, että olin maailman onnellisin tyttö. Mutta viime aikoina avioliittoomme on hiipinyt jotain sellaista, mitä en osannut odottaa: hänen ex-tyttöystävänsä läsnäolo.
Mikä alkoi pienestä epäilystä, on kasvanut kaiken ylittäväksi peloksi, ettei hän koskaan täysin irrottautunut hänestä. Ja se kysymys, joka pitää minut hereillä joka yö: valitsiko hän todella minut?
Kaikki alkoi yksinkertaisesta kommentista hänen nimestään, joka nousi toistuvasti esiin hänen keskusteluissaan, joskus huolimattomasti ja joskus liian korostetusti. Aluksi vähättelin sitä – kaikillahan on menneisyys, eikö? Mutta ajan kuluessa huomasin, että hän mainitsi hänen nimensä yhä useammin. Heillä oli “vain yhteyksiä” käytännön asioihin, hän kertoi minulle. Silti se tuntui toisenlaiselta. Hänen äänensä sävyssä oli jännitystä, kun hän puhui hänestä, ikään kuin jotain jää sanomatta.
Päätin kerran kysyä varovasti lisää. “Miksi teillä pitää olla niin paljon yhteyttä? Tehän olette olleet erossa jo vuosia?” Hänen vastauksensa oli välttelevä, mutta ei tarpeeksi huolestuttava aiheuttaakseen hälytystä. Silti tunsin, ettei kaikki ollut kunnossa. Intuitioni alkoi kutsua yhä voimakkaammin, että jotain oli tekeillä. Tunne, jota en voinut tukahduttaa, vaikka yritin vakuuttaa itseäni. Mutta mikään ei olisi voinut valmistaa minua siihen, mitä löysin.
Eräänä iltana, kun hän oli jättänyt puhelimensa hetkeksi vartioimatta, jokin veti minut sen luo. Tunsin heti syyllisyyttä, mutta en voinut muuta. Viestit, jotka löysin, tekivät suurimmasta pelostani todellisuutta: hän ei ainoastaan pitänyt yhteyttä häneen, vaan keskusteli hänen kanssaan asioista, joista en edes tiennyt. Keskustelut olivat intiimejä, luottamuksellisia ja joskus jopa rakkaudellisia. He jakoivat muistoja, ajatuksia ja ehkä pahinta, syvimpiä huoliaan. Hän haki hänen tukeaan tavalla, jonka ajattelin vain minun voivan tarjota.
Päätin kohdata hänet, käteni vapisten vihasta ja pelosta. Hänen reaktionsa ei ollut mitä olin odottanut. Hän ei vaikuttanut järkyttyneeltä, ei edes yllättynyt. Sen sijaan hän puolusti heidän yhteyttään, sanoen että hän olisi aina tärkeä hänelle. Hän yritti vakuuttaa minua, ettei heidän suhteensa vähennä mitään siitä, mitä hän tunsi minua kohtaan. Mutta miten voisin uskoa sen? Miten voisin luottaa hänen rakkauteensa minuun, jos hän hiljaa jakoi koko ajan tunteellista elämää toisen kanssa?
Siitä illasta lähtien suhteemme on ollut vapaassa pudotuksessa. Yritän jatkaa eteenpäin, yritän uskoa, että hän on rehellinen, että olen hänen “ykkösensä”, kuten hän aina sanoo. Mutta nuo sanat tuntuvat ontoilta. Aina kun näen hänen puhelimensa, aina kun hän viipyy hetken pidempään poissa, näen mielessäni kuvia heidän keskusteluistaan. Intiimiys, jonka luulin olevan vain meidän, osoittautuu olevan myös heidän.
Kipu ja epävarmuus hallitsevat nyt päiviäni. Haluan uskoa häntä, haluan nähdä miehen, joka oli kerran kaikki minulle, mutta hänen yhteytensä häneen seisoo kuin muuri välissämme. Ja ironista kyllä, hän ei edes yritä purkaa tuota muuria. Hän puolustaa edelleen heidän suhdettaan, ikään kuin se olisi oikeus, joka hänelle kuuluu. Ikään kuin se olisi jotain, mikä minun vain pitäisi hyväksyä.
Joka päivä kysyn itseltäni, elänkö valheessa. Valitsiko hän koskaan oikeasti minut, vai olenko yksinkertaisesti korvike jollekin, josta hän ei ole koskaan todella luopunut. Ja miten voin jatkaa sellaisen ihmisen kanssa, joka sydämessään edelleen pitää kiinni toisesta?
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
