Johanna, 82-vuotias, istuu aurinkoisena aamuna pienen asuntonsa ikkunan ääressä ja katselee ohikulkijoita. Vaikka aurinko paistaa ulkona, hän tuntee itsensä surulliseksi sisällään. Syntymäpäivät, juhlat ja perhetilaisuudet – ne hetket, jotka kerran toivat iloa – ovat hänelle menneisyyttä. “Minua ei koskaan enää kutsuta syntymäpäiville,” hän sanoo syvään huokaisten, “edes omien lasteni toimesta.”
Se on tuskallinen todellisuus, joka koskettaa monia vanhuksia, kuten Johannaa: näkymättömyys, joka tuntuu tulevan vanhuuden mukana. Johannalla on neljä lasta, seitsemän lastenlasta ja jopa yksi lapsenlapsenlapsi, mutta silti hän tuntee usein yksinäisyyttä. Kun lasten ja lastenlasten syntymäpäivät olivat kerran iloisia hetkiä, joihin hän odotti, hän kuulee nykyään usein juhlista vasta jälkikäteen.
“Ennen oli toisin,” Johanna kertoo. “Me juhlimme kaikkea yhdessä. Jokainen syntymäpäivä oli tilaisuus kokoontua perheenä. Mutta nyt minut yksinkertaisesti ohitetaan. Kuulen siitä jälkikäteen muilta, kun juhlat ovat jo ohi.”
Johannalle ja monille muille vanhuksille tällaisen hetken menetyksen tuska ei ole pelkästään juhlan menetyksen kysymys, vaan ennen kaikkea tunne ulkopuolelle jäämisestä. “Vanhoja ihmisiä pidetään tylsinä syntymäpäivillä, joten minun ei tarvitse tulla,” hän kertoo katkeralla hymyllä.
Valitettavasti Johannalle sulkemisen tunne on jaettua monien muiden iäkkäiden kanssa. Vanhuksia pidetään joskus kiusallisina vieraina juhlissa, etenkin jos paikalla on nuorempia ihmisiä. “He ajattelevat, että me hidastamme tahtia, ettemme ole tarpeeksi seurallisia tai ettemme pysty pysymään mukana,” Johanna sanoo. “Se tuntuu siltä, että he mieluummin haluavat minun pysyvän kotona, jotta juhla voisi jatkua ilman ‘vaikeaa’ vanhempaa.”
Hänen lainauksensa osuu juuri oikeaan kohtaan:
“Vanhoja ihmisiä pidetään tylsinä syntymäpäivillä, joten minun ei tarvitse tulla.” Johannalle tämä ei merkitse pelkästään sosiaalista eristyneisyyttä, vaan myös syvempää kipua: tunnetta siitä, että häntä ei enää arvosteta, edes oman perheensä toimesta. “He ajattelevat ehkä, että minulla ei ole enää mitään sanottavaa, etten pysty seuraamaan tapahtumia. Mutta se sattuu niin paljon. Haluan vain olla osa heidän elämäänsä.”
Kutsujen puuttuminen ulottuu myös hänen omiin syntymäpäiviinsä. “Ennen he kaikki tulivat luokseni,” hän muistelee. “Pienet lapset lauloivat minulle ja minä leivoin kakun. Mutta nyt… täytin 85 ja vain naapurini kävi luonani.”
Vanhusten yksinäisyyden ongelmaa usein aliarvioidaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes puolet yli 75-vuotiaista Alankomaissa kokee yksinäisyyden tunteita. Syntymäpäivät ja perhetilaisuudet, hetket, joiden pitäisi tarjota yhteyttä, vahvistavat eristäytymisen tunteita, kun vanhukset, kuten Johanna, unohdetaan tai jätetään huomiotta.
On vaikea sanoa, miksi vanhukset niin usein jätetään pois näistä sosiaalisista tilaisuuksista. Ehkä perheet ovat kiireisiä omine elämineen tai luulevat, että on liian vaikeaa saada vanhukset mukaan juhliin fyysisten rajoitusten tai muiden haasteiden vuoksi. Mutta Johannalle se ei ole mikään tekosyy. “Olen aina ollut lasteni ja lastenlasteni tukena,” hän kertoo kyyneleet silmissään. “Miksi he eivät enää halua kutsua minua? En halua suuria juhlia, haluan vain olla siellä, olla osa heidän elämäänsä.”
Johanna ei halua olla koko päivää huomion keskipisteenä. Hän kaipaa yksinkertaisia asioita: keskustelua lastensa kanssa, lastenlasten naurua ympärillään ja tunnetta siitä, että hän kuuluu joukkoon. Mutta yhä uudelleen hän pettyy. “He ajattelevat ehkä, että ymmärrän, että pysyisin mieluummin kotona. Mutta näin ei ole ollenkaan.”
Mitä voitaisiin tehdä, jotta vanhukset, kuten Johanna, voisivat jälleen olla osa perhetilaisuuksia? Vastaus näyttää yksinkertaiselta: hieman huomiota, kutsu, tuoli pöydän ääressä. Kyse ei ole suurista teoista tai laajoista juhlista, vaan yksinkertaisesta eleestä inkluusion puolesta. Kutsumalla vanhukset syntymäpäiville ja perhetilaisuuksiin voimme valtavasti vahvistaa heidän itsetuntoaan ja yhteenkuuluvuuden tunnettaan.
Johanna toivoo, että hänen tarinansa inspiroisi muita ottamaan vanhempansa ja isovanhempansa enemmän mukaan heidän elämäänsä. “On niin tärkeää, ettei unohda toisiaan,” hän sanoo. “Me, vanhukset, olemme kokeneet niin paljon, meillä on niin paljon annettavaa. Haluamme edelleen olla osa rakkaidemme elämää.”
Johannan tarina on arvokas muistutus siitä, kuinka tärkeää on olla unohtamatta vanhuksia, etenkin silloin, kun pitäisi luoda yhteyttä, kuten syntymäpäivillä. On helppoa ajatella, että iäkkäät perheenjäsenet eivät halua tulla juhliin tai että he eivät pidä sitä yhtä tärkeänä, mutta usein asia on päinvastoin. He kaipaavat juuri osallistumista ja seuraa.
“Haluan vain, että he tietävät, että olen yhä täällä,” Johanna sanoo. “Että olen yhä heidän äitinsä ja isoäitinsä. Että rakastan heitä yhä.”
Joten seuraavan kerran kun suunnittelet syntymäpäivää tai perhetilaisuutta, älä unohda kutsua myös vanhempia perheenjäseniäsi. Heidän läsnäolonsa voi olla erityinen lisä juhlaan, ja heille se voi tarkoittaa, että he tuntevat itsensä jälleen rakastetuiksi ja arvostetuiksi – tunne, jonka jokainen ansaitsee iästä riippumatta.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
