Se alkoi pienillä tauoilla. Viikonloppu ilman uutisia, loma, jolloin jätin radion pois päältä. Mutta vähitellen se muuttui. Nyt jätän sen kokonaan huomiotta. Joskus ajattelen: “Olen sitten vaikka uutismyöjä. Minusta tulee siitä yksinkertaisesti todella masentunut.” Ja ilmeisesti en ole ainoa.
Luulin äskettäin, että yhä useammat ihmiset tekevät samoin. Punaisen Ristin mukaan lähes puolet ihmisistä jättää katastrofi- ja konfliktinyysejä väliin. Median tutkimuslaitoksen raportin mukaan uutismyöntien osuus Alankomaissa on itse asiassa kaksinkertaistunut vuodesta 2017 lähtien. Mietin: ovatko nämä ihmiset minun kaltaisiani? Vai tekevätkö he sen muista syistä?
Tutkijat sanovat, että on olemassa useita eri uutismyöntiejä. Jotkut ihmiset välttävät niitä väliaikaisesti, esimerkiksi koska he ovat hetkellisesti kiireisiä. Toiset, kuten minä, kokevat maailman olevan yksinkertaisesti liian raskas kohdata jatkuvasti. Jotkut taas eivät ymmärrä uutisia tai eivät tunne niitä omakseen. Ja sitten on pieni ryhmä, joka ei luota mediaan. Tunnistan itseni eniten tuosta toisesta ryhmästä.
Mutta mietin: olenko todella ainoa, joka tuntee olevansa niin voimaton? Tunnen syyllisyyttä siitä, että käännän pääni pois, vaikka maailmassa tapahtuu niin paljon. Samaan aikaan en tiedä, miten muuten käsitellä kaikkea tätä tietoa. Kuten joku sanoi siinä artikkelissa: “Kuka tietää kärsimyksestä, ryhtyy toimiin nopeammin.” Mutta entä jos se tieto aivan lamauttaa sinut?
Siksi kirjoitan tämän. Onko muita samanlaisia kuin minä? Ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa kestääkseen, mutta kompastuvat edelleen kaikkeen siihen kurjuuteen? Miten te käsittelette sitä? Annatteko kuulua itsestänne? Ehkä voimme auttaa toisiamme. Sillä rehellisesti sanottuna, en tiedä enää, miten jatkaa.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
