Olin varannut lentoni Australiaan tunnin sisällä. Ei siksi, että olisin niin matkustushaluinen, vaan siksi, että tarvitsin pakotien. Sillä aikaa kun kaikki reagoivat innokkaasti Benten ja Maxin häihin, tunsin solmun vatsassani. Tiesin, etten voinut mennä niihin häihin. Jo pelkkä ajatus teki minut pahoinvoivaksi.
Benteillä on kaikkea. Kirjaimellisesti kaikkea. Upea ura, suloinen talo puutarhassa kukkien kera ja nyt myös Max. Se Max, jonka kanssa olen kasvanut. Se Max, jota olen aina pitänyt hieman enemmän kuin ystävänä, vaikken koskaan uskaltanut sanoa sitä ääneen. Ja nyt hän menee naimisiin hänen kanssaan. “Hänellä on kaikkea, minulla ei yhtään mitään,” toistan mielessäni, kerta toisensa jälkeen.
Minut nähdään kaikkialla täydellisen parin avioliiton solmijana. Olihan se minun syntymäpäiväni, jossa esittelin heidät toisilleen. Kuulen vieläkin ihmisten sanovan: ”Jamie, ilman sinua Bente ja Max eivät koskaan olisi olleet yhdessä!” Se on tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta se tuntuu potkulta vatsassa. Voin purskahtaa itkuun koska tahansa.
Todellisuus on, että minun ei olisi koskaan pitänyt esitellä Maxia. Sinä iltana, kun kannustin Benten puhumaan hänen kanssaan, tunsin jo sen pienen kateuden piston. Mutta silloin se oli vielä pieni, ehkä viaton. Nyt? Nyt se on ylivoimainen.
Miten minun piti selvitä heidän häistään kokonaisen päivän ajan? Miten voisin katsoa iloisena ystävänä, kun he lupasivat toisilleen ikuista rakkautta, kun tunsin oloni niin? ”En voi koko päivää leikkiä iloista ystävää pariskunnalle, kun en yhtään tunne niin,” ajattelin joka kerta, kun mietin asiaa. Joten varasin sen matkan.
Tekosyy, jota käytin, jotta minun ei tarvitsisi tulla ja miksi minun piti varata tämä matka juuri sinä aikana? Että se on kaunein aika matkustaa Australiassa. Kaikki nyökyttelivät ymmärtäväisesti, ikään kuin se olisi loistava tilaisuus, jota en voinut jättää väliin. Mutta totuus on, ettei minua edes kiinnosta, miltä Australia näyttää. Kyse on siitä, etten halua katsoa, kuinka he saavat sen, mitä olen aina halunnut.
Ehkä se on lapsellista, ehkä jopa itsekästä. Mutta se on ainoa asia, jonka voin nyt tehdä suojellakseni itseäni. Kun katson lentoani, tiedän, että tarvitsen sen etäisyyden. En vain heidän häistään, vaan kaikesta siitä, mitä heillä on yhdessä – ja mitä minulla ei ole.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
