Kun tutustuin Jeroeniin, hän teki heti selväksi: hän haaveili suuresta perheestä. Hän itse kasvoi kahden veljen ja siskon kanssa, ja hänen mielestään se oli parasta, mitä voi olla. Minä sen sijaan tulen aivan erilaisesta taustasta. Minulla on vain yksi vanhempi veli, ja rehellisesti sanottuna meillä ei ole koskaan ollut läheistä suhdetta. Nyt näemme toisiamme vain syntymäpäivinä. Ajatus suuresta perheestä tuntui minusta aina hyvin kaukaiselta. Minulla oli vapauteni ja työni, ja nautin siitä. Mutta rakkaus saa sinut joskus tekemään kompromisseja.
Kaikki on hyvin sellaisena kuin se on
Kolme vuotta sitten tyttäremme Evi syntyi. Hän on pieni auringonsäde ja nautimme hänestä valtavasti. Mutta nyt Jeroen alkaa yhä useammin puhua toisesta lapsesta. Hänen mielestään on ikävää, jos Evi kasvaa ilman veljiä tai siskoja. Hänen mukaansa minun täytyy myös kiirehtiä, sillä 32-vuotiaana on aika tehdä ratkaisuja, jos haluamme sen suuren perheen. Mutta… minusta kaikki on oikeastaan hyvin sellaisena kuin se on.
Työni hääkuvaajana sujuu loistavasti. Minulla on kiireisempää kuin koskaan, ja kalenterini on täynnä tilauksia. Evi menee päiväkotiin tai äitini hoitaa häntä, ja se toimii täydellisesti. Joskus otan hänet jopa mukaani häihin, koska hän on niin helppo. Mutta kahden lapsen kuljettaminen? Sitä en todellakaan halua. Jeroen työskentelee kokopäiväisesti toimistossa ja tekee pitkiä päiviä, joten käytännön hoitovastuu jää joka tapauksessa minulle. Näen jo urani katoavan, jos meille tulisi vielä yksi lapsi. Jeroen sanoo, että liioittelen, mutta hän ei ymmärrä, kuinka intensiivistä tämä on.
Riitoja valinnoista
Riitelemme yhä useammin tästä aiheesta. Jeroen sanoo, että olen itsekäs, koska en “vain” halua toista lasta. Olen syyttänyt häntä siitä, että hän näkee minut vain “synnytyskoneena”. Hän sanoo, että minun pitäisi antaa olla ja antaa luonnon päättää. Mutta en ota sitä riskiä. Ajatus siitä, että hän ohittaa valintani niin helposti, turhauttaa minua valtavasti.
Olen ehdottanut hänelle, että jätämme aiheen vuodeksi. Tammikuussa 2026 kerron, olenko ylipäätään valmis ajatukseen. Jeroen suostui vastahakoisesti, mutta nyt muut alkavat puuttua asiaan. Perhe kysyy, milloin toinen lapsi tulee. Jopa Evi kysyy, milloin hän saa veljen tai siskon. En vain tiedä, haluanko koskaan enää lasta. Ehkä olen itsekäs, mutta mielestäni elämämme kolmisin on juuri sopiva. Vai pitäisikö minun sittenkin vain suostua?
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
