Herman, 87-vuotias mies, asuu rauhallisessa asunnossa ja katselee aurinkoista katua, kun hän tarkkailee elämää ympärillään.
Kauniista säästä huolimatta hän tuntee syvää, jatkuvaa surua perheensä kaipauksesta. Ulkoa kuuluvat äänet kontrastoituvat kivuliaasti hänen hiljaisen yksinäisyytensä kanssa sisällä.
Muistot iloisista hetkistä, kuten syntymistä ja perhejuhlista, ovat Hermanille katkera-suloisia. “En saa enää kutsuja syntymäpäiville, ei edes omilta lapsiltani,” huokaa hän, katseensa etsiessä vanhoja perhevalokuvia pöydältä.
Tämä unohduksen ja näkymättömyyden tunne on kipu, jota monet vanhukset kokevat, varsinkin aikana, jolloin perheet levittäytyvät yhä enemmän ja sosiaalinen elämä siirtyy nuoremmille sukupolville.
Hermanilla on neljä lasta, seitsemän lastenlasta ja jopa yksi lapsenlapsenlapsi, mutta usein hän tuntee itsensä yksinäiseksi, erityisesti hetkinä, jotka olivat ennen täynnä perhettä ja iloa.
“Ennen juhlimme kaikkea yhdessä. Jokainen syntymäpäivä, jokainen juhla oli tekosyy olla yhdessä,” hän mietiskelee. Mutta nyt hän kuulee niistä usein vasta jälkikäteen, kun juhlat ovat jo kauan sitten ohi, ikään kuin hänet olisi unohdettu rakkaimpiensa toimesta.
Tämä ulkopuolelle jättäminen sattuu, mutta näkymättömyyden tunne on Hermanille vielä tuskallisempi. Hänen kasvoillaan näkyy katkera hymy, kun hän sanoo: “Vanhoja ihmisiä pidetään tylsinä, joten minua ei enää kutsuta.”
Valitettavasti tämä ei ole poikkeus. Monet vanhukset jätetään väliin tapahtumista, erityisesti kun on kyse nuoremman väen kokoontumisista. He tuntevat usein, etteivät he ole tervetulleita, ikään kuin heidän läsnäolonsa olisi este hauskanpidolle.
Hermanin tarina symboloi laajempaa todellisuutta: vanhusten sosiaalista eristyneisyyttä. Hän tuntee usein, että nuoret pitävät häntä taakkana.
“He ajattelevat, että hidastamme tahtia,” hän selittää, ikään kuin hänen ikänsä tekisi hänestä ei-toivotun vieraan. Tämä ulkopuolisuuden tunne on laajalle levinnyt.
Tutkimukset osoittavat, että lähes puolet yli 75-vuotiaista suomalaisista tuntee itsensä yksinäiseksi, erityisesti erikoistilanteissa kuten juhlapyhinä ja syntymäpäivinä. Tämä yksinäisyys kasvaa usein vuosien varrella, kun yhteydet perheeseen ja ystäviin vähenevät.
Hermanin tarina korostaa huomion ja osallisuuden tärkeyttä. Hänen syntymäpäivänsä, joita ennen vietettiin kakun, laulun ja perheen kanssa, ovat nyt vain hiljaisia muistoja.
“Ennen lapseni tulivat käymään, lauloivat ja minä leivoin kakun,” hän kertoo. 85. syntymäpäivänään, vain kaksi vuotta sitten, ainoastaan hänen naapurinsa tuli onnittelemaan häntä.
Tämä tarina näyttää, kuinka tärkeää on olla unohtamatta vanhuksia, kuten Hermannia. Kyse ei ole suurista eleistä, vaan yksinkertaisesta osallistamisesta. Kutsu syntymäpäiväjuhliin tai perhetilaisuuteen voi tehdä valtavan eron heidän itsetuntoonsa ja yhteenkuuluvuuteen.
Vanhukset haluavat yhä olla osa rakkaidensa elämää, vaikka heidän fyysinen panoksensa juhlaan olisi pienempi kuin ennen.
Herman toivoo, että hänen tarinansa inspiroi muita olemaan unohtamatta vanhempia perheenjäseniään. “On niin tärkeää, että pidämme toisiamme mukana,” hän sanoo painokkaasti.
“Meillä vanhuksilla on niin paljon rakkautta ja kokemusta tarjottavana. Haluamme olla edelleen osa lastemme ja lastenlastemme elämää.”
Hänen tarinansa muistuttaa meitä vanhusten huomioimisen tärkeydestä, erityisesti hetkinä, jotka on tarkoitettu yhdessä vietettäviksi, kuten syntymäpäivinä.
On helppoa olettaa, että vanhuksilla on vähemmän tarvetta juhliin tai sosiaaliseen kanssakäymiseen, mutta usein asia on päinvastoin. He kaipaavat osallistumista ja tunnustusta, tunteakseen itsensä yhä merkityksellisiksi.
Kyynel silmässä Herman sanoo: “Haluan vain, että he tietävät, että olen yhä täällä. Että olen yhä heidän isänsä ja isoisänsä, ja että rakastan heitä, ikäni huolimatta.”
Tämä yksinkertainen halu, tulla tunnustetuksi ja rakastetuksi, on universaali. Se on tarve, jonka jakavat kaikki, nuoret ja vanhat.
Joten seuraavan kerran, kun suunnittelet perhetapaamista, älä unohda kutsua vanhuksia elämääsi.
Heidän läsnäolonsa voi tuoda erityisen lisän juhlatunnelmaan, mutta mikä tärkeämpää, se voi antaa heille tunteen, että heitä rakastetaan ja arvostetaan. Ja se on tunne, jonka kaikki ansaitsevat, ikään katsomatta.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
