Minusta tuntuu, että monille ihmisille mukavat naapurit ja hyvä kontakti heidän kanssaan ovat tärkeitä. Mukava naapurusto, jossa kaikki tuntevat toisensa, auttavat kun on tarpeen, ja silloin tällöin vaihtavat kuulumisia kadulla. Mutta minulle se tunne on kääntynyt täysin päälaelleen. Siinä missä ennen ajattelin, että on mukavaa asua tiiviissä naapurustossa, olen nyt siinä pisteessä, että en halua enää ollenkaan yhteyttä naapureihini. Olen kyllästynyt siihen, että kaikki haluavat tietää kaiken minusta.
Se alkoi oikeastaan viattomasti, kuten usein käy. Kun muutin tänne ensimmäistä kertaa, naapurini ilmestyi ovelle kotitekoisen kakun kanssa. Hän halusi tehdä tuttavuutta, mikä oli ihan mukavaa, hän sanoi. Mielestäni se oli ystävällinen ele ja käytin aikaa puhuakseni hänen kanssaan. Pian muu kadun väki oli myös käynyt tervehtimässä, uteliaina uudesta asukkaasta. Se tuntui lämpimältä tervetulolta ja tunsin oloni heti kotoisaksi.
Mutta ajan myötä tuo lämmin tervetulo muuttui tukahduttavaksi tunteeksi. Joka kerta, kun lähdin talostani, tuntui siltä, että joku seisoi kysymässä, mitä olin tekemässä. “Minne olet menossa?” “Mitä teet työksesi?” “Näin, että sinulla oli vieraita viimeksi, kuka se oli?” Tuntui siltä, ettei ollut mitään rajaa yksityiselämäni ja sosiaalisen elämän välillä naapurustossa. Mikä alun perin tuntui hauskalta ja sosiaaliselta, alkoi tuntua yhä enemmän yksityisyyden loukkaukselta.
En ole sosiaalisesti kömpelö, pidän kyllä naapureistani huolta. Mutta rajat ovat olemassa. Minun ei tarvitse selittää joka päivä, minne olen menossa tai miksi teen etätöitä. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että minun täytyi jatkuvasti perustella omia valintojani, ikään kuin en voisi liikkua vapaasti ilman, että joku arvioi minua. Ja rehellisesti sanoen, olin siitä aivan uupunut.
Huippukohta tuli, kun naapurini yhtenä päivänä kysyi, miksi minulla ei ollut vieläkään parisuhdetta. “Näen sinut usein yksin kotona, ethän vaan ole yksinäinen?” hän kysyi huolestuneena. Se oli hyvää tarkoittava kysymys, sen tiedän, mutta pidin sitä sopimattomana. Se tuntui siltä kuin yksityiselämäni olisi ollut julkista omaisuutta, aivan kuin valintani olisivat olleet vapaasti keskusteltavissa vain siksi, että satuin asumaan näiden ihmisten vieressä.
Siitä lähtien olen vetäytynyt yhä enemmän. Olen päättänyt pysytellä ystävällisenä, jos kohtaan jonkun, mutta en enää osallistu naapurustogrilleihin, kadunvarsi keskusteluihin tai naapuruston sovelluksiin, joissa kaikki jaetaan yksityiskohtaisesti. Olen ystävällinen, mutta lyhytsanainen, ja yritän antaa mahdollisimman vähän itsestäni. Omasta mielestäni se on ainoa tapa saada hieman rauhaa.
Toki saan siitäkin kommentteja. “Et ole enää koskaan mukana, Helene!” “Et kai kaipaa viinilasillista yhdessä?” Mutta en kaipaa sitä. Mitä kaipaan, on pala yksityisyyttä. Tila elää omaa elämääni ilman, että kaikki tunkevat siihen nokkaansa. Minun ei tarvitse jutella jonkun kanssa joka päivä tunteakseni oloni kotoisaksi. Minulla on omat ystäväni, oma sosiaalinen ympyräni, ja se riittää minulle.
Jotkut saattavat sanoa, että olen liian tiukka, etten näe naapureideni hyviä tarkoituksia. Ja ehkä se onkin niin. Mutta olen oppinut, että minulle on tärkeää asettaa rajat, vartioida omaa tilaani. Ja jos se tarkoittaa, että minun on otettava etäisyyttä naapurustooni, niin olkoon niin. Tunnen itseni rauhallisemmaksi, ja se on loppujen lopuksi tärkeintä.
Mielestäni pienessä etäisyydessä ei ole mitään pahaa. Meidän ei tarvitse olla ystäviä vain siksi, että asumme vierekkäin. Kunnioitus toistemme yksityisyyttä kohtaan on yhtä tärkeää kuin hyvä keskustelu kadulla. Ja ehkä, jos antaisimme toisillemme hieman enemmän tilaa, ymmärtäisimme lopulta toisiamme paremmin.
Joten ei, en halua enää sellaista naapureiden kanssa kanssakäymistä kuin se oli kerran. Haluan elää omaa elämääni ilman, että jatkuvasti tunnen olevani tarkkailtu tai arvioitu. Ja jos se tarkoittaa, että joudun joskus kieltäytymään kutsusta tai etten enää ilmesty joka paikkaan, hyväksyn sen. Tärkeintä on, että tunnen oloni jälleen kotoisaksi omassa kodissani ilman kaikkien uteliaiden katseiden painetta.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
