Hanneke, 53-vuotias nainen, kokee päivittäistä turhautumista naapurin käyttäytymisen vuoksi. Vaikka hänellä ei ole omaa autoa, hänen naapurinsa pysäköi epäröimättä autonsa Hanneken ajotielle.
Tämä saattaa tuntua pieneltä epämukavuudelta, mutta Hannekelle se on yhä suurempi ärtymisen lähde. Kunnioituksen puute hänen omaisuuttaan kohtaan ja sopimaton olettamus tilan automaattisesta käytöstä on johtanut kireään tilanteeseen näiden kahden välillä.
Kun Hanneke ystävällisesti lähestyy naapuriaan viitaten ongelmaan, tämä näyttää aluksi tekevän vaikeaksi. “Mistä hän tekee vaikeaa?” kysyy naapuri purevalla äänensävyllä. Hanneke ei voi uskoa, että hänen pyyntönsä kunnioittaa hänen tilansa nähdään kohtuuttomana vaatimuksena.
“Onhan se normaalia, että kysytään, voiko pysäköidä jonkun toisen ajotielle? Ajattelin, että voisimme keskustella tällaisista asioista naapurustossa,” hän sanoo. Hannekelle kyse on enemmän kuin vain pysäköinnistä; se on kunnioituksen ja molemminpuolisen ymmärryksen kysymys.
Hanneke muistelee, että hänellä oli kerran hyvä suhde naapuriinsa. He olivat jopa juoneet kahvia yhdessä ja käyneet miellyttäviä keskusteluja päivittäisestä elämästään. Mutta viime aikoina tilanne on muuttunut.
Epämukavuuden tunne kasvaa, kun Hanneke näkee ajotiensä olevan täynnä naapurin autoa. “Minulla ei ole ongelmaa ihmisten kanssa, jotka pysäköivät läheisyyteen, mutta on olemassa raja. Tämä on minun omaisuuttani, ja se ei tunnu oikealta,” Hanneke selittää.
Eräänä päivänä, kun naapuri jälleen pysäköi autonsa Hanneken ajotielle, Hanneke päätti, että oli aika tarttua asiaan. Hän käveli naapurinsa ovelle ja koputti. Hanneke oli hermostunut, mutta tiesi, ettei voinut enää odottaa. “Hei, voisitko lopettaa autosi pysäköinnin ajotielle? Se ei ole reilua,” hän aloitti.
Naapuri katsoi Hannekea kysyvästi, ikään kuin ei ymmärtäisi, miksi tämä oli ongelma. “Miksi se sinua niin haittaa? Sinullahan ei ole autoa,” hän vastasi ärtyneellä äänenpainolla.
Se oli kuin Hanneke olisi puhunut seinälle. “Kyse ei ole autosta, vaan kunnioituksesta omaisuuttani kohtaan,” hän sanoi, äänensä kovetessa. Mutta naapuri teki vaikeaksi ja väitti, että Hanneke liioittelee. “Minähän vain pysäköin. Kaikki tekevät niin,” hän sanoi laiskasti. Hanneke tunsi turhautumisen kasvavan. “Mutta tämä on minun ajotieni! Minulla on oikeus olla näkemättä autoasi siinä jatkuvasti,” vastasi Hanneke sekoituksella vihaa ja surua.
Naapuri ei näyttänyt vaikuttuneelta. Hän siirsi syytökset syrjään ja meni takaisin taloonsa. “Teet vaikeaa tyhjästä, en ymmärrä, miksi olet niin dramaattinen,” hän huomautti. Hanneke jäi hölmistyneenä.
Kuinka hän ei nähnyt, että kyse oli muustakin kuin vain pysäköintipaikasta? Se tuntui jatkuvalta kamppailulta Hanneken toiveiden ja naapurin välinpitämättömyyden välillä. “En voi uskoa, että olet niin vaikea,” Hanneke huusi hänen peräänsä tämän kääntyessä.
Eikä kyse ole vain autosta, joka häiritsee Hannekea; vaan naapurin asenne. Välinpitämättömyys, jolla hän sivuuttaa pyynnön pysäköidä auto muualle, satuttaa Hannekea. “Miksi hän ei voi vain kysyä? Olen varma, että löytäisin kohtuullisen ratkaisun,” Hanneke sanoo. “Mutta nyt tunnen itseni vain ohitetuksi, ja se on todella häiritsevää.”
Tilanne palaa usein Hanneken mieleen, etenkin kun hän menee ulos ja näkee naapurin auton jälleen ajotiellään. Se tekee hänet vihaksi ja surulliseksi. Hanneke miettii, onko mahdollista saada hänen naapurinsa näkemään, että pysäköinti hänen ajotielleen on paitsi epäkohteliasta, myös sopimatonta. Se on kuin jatkuva muistutus siitä, että hän ei tunne olonsa kunnioitetuksi omassa kodissaan.
Lisäksi naapurin käytös vaikuttaa Hanneken päivittäiseen elämään. Hän ei esimerkiksi voi nopeasti käydä kaupassa tai kutsua ystäviään kylään ilman, että on huolissaan siitä, mihin naapuri pysäköi autonsa. “Tuntuu kuin elämäni ei olisi enää omissa käsissäni,” Hanneke huokaa. “Haluan vain, että hän ymmärtää, ettei ole ok pysäköidä omaisuudelleni ilman lupaa.”
Viime kuukausien aikana Hanneke on miettinyt, mitä hän voi tehdä ratkaistakseen tämän tilanteen. Hän harkitsee uuden keskustelun aloittamista naapurinsa kanssa, mutta tällä kertaa jämäkämmällä asenteella. “Ehkä minun täytyy vain tehdä hänelle selväksi, ettei tämä käy. Hänen täytyy ymmärtää, että minulla on myös ääni tässä naapurustossa,” Hanneke pohtii.
Maailmassa, jossa naapuruston suhteet ovat tärkeitä, Hanneke kokee turhauttavana sen, että pieni ongelma voi kasvaa niin suureksi. Hän toivoo, että hänen naapurinsa vihdoin näkisi, että luvan pyytäminen ei ole vain kohteliasta toimintaa, vaan myös kunnioituksen merkki.
“Haluan vain, että voimme jälleen olla normaalisti toimeen keskenämme ilman tätä jatkuvaa jännitettä,” hän sanoo. “En halua vihamielisyyttä, vaan yksinkertaisesti rauhanomaista yhdessäeloa.”
Hannekelle kyse on rajojen asettamisesta ja oman tilan suojelemisesta. “En ole vaikea,” hän korostaa. “Pyyntöni on vain kunnioitusta. Jos hän ei voi sitä antaa, en tiedä, mitä muutakaan tästä suhteesta tulee.”
On haaste pitää viestintä avoimena, mutta Hanneke on päättänyt löytää ratkaisun. “Tämä on minun kotini, ja haluan tuntea oloni turvalliseksi ja kunnioitetuksi siellä,” hän päättää.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
