Hannah (54) kokee ristiriitaisia tunteita. Toisaalta hän toivoo, että kaikilla olisi hieman ylellisyyttä, mutta toisaalta jokin vaivaa häntä.
“Naapurini elää toimeentulotuella,” hän kertoo. “Ja silti hän makaa mukavasti porealtaassa pihallaan. Miten se on mahdollista?” Tilanne herättää kysymyksiä hänelle – ja todennäköisesti monille muillekin. Kuinka joku, joka on riippuvainen sosiaalituista, voi sovittaa sen näennäiseen ylellisyyteen, kuten porealtaaseen?
Kuva porealtaasta pihalla tuo automaattisesti mieleen ylellisyyden, rentoutumisen ja huolettoman elämän. Hannahille onkin vaikea ymmärtää, kuinka hänen naapurinsa, joka hänen mukaansa on tuskin toimeen tuleva, voi sallia itselleen jotain sellaista.
“Olen tehnyt kovasti töitä jo vuosia,” hän sanoo. “Maksamme siististi veromme joka kuukausi, ja sillä välin näen hänet nauttimassa porealtaassa, kun samalla välillä huolehdin sähkölaskusta.”
Hannah on asunut samalla alueella jo jonkin aikaa ja tuntee naapurinsa melko hyvin. Hän tietää, että tämä on riippuvainen toimeentulotuesta eikä hänen mukaansa ole töissä. “Hän sanoo usein, että hänellä on vaikeuksia tulla toimeen,” hän selittää.
“Ja silti näin juuri kuorma-auton tuovan uudenveroiselta näyttävän porealtaan. Se tuntuu vain oudolta.” Hän yrittää ymmärtää sitä, mutta jää ristiriitaisten tunteiden kanssa. “Jos sinulla on vaikeaa, ajattelisi, että käyttäisit rahasi eri tavalla?”
Tämä tuo esiin laajemman ongelman: käsityksen siitä, mitä voi tai ei voi tehdä, kun elää toimeentulotuella. Monelle ihmiselle tuet ovat turvaverkko taloudellisen hädän aikaan.
Ajatus siitä, että joku, joka hyödyntää tätä järjestelyä, tekee ylellisen hankinnan, aiheuttaa usein väärinkäsityksiä. Mutta kuten usein on, tarina on monimutkaisempi.
Hannahin naapurilla on oma selityksensä. Kun hän kysyi asiasta varovasti, naapuri kertoi, ettei poreallas ollutkaan uusi. “Se oli käytetty,” hän sanoi. “Sain sen halvalla.”
Lisäksi hän sanoi käyttäneensä säästöjä, joita hän on säästänyt jo vuosia, hankinnan tekemiseen. Hän painotti, että hän tietoisesti valitsee olla menemättä lomalle ja käyttää rahansa mieluummin johonkin, josta hän voi nauttia kotona. Hänelle poreallas on keino tehdä elämästä, huolimatta hänen rajallisista varoistaan, hieman kauniimpaa.
Kuitenkin Hannah pysyy skeptisenä. “Ei se ole pelkästään se poreallas,” hän sanoo. “Hänellä on myös usein paketteja, jotka toimitetaan. En vain ymmärrä. Jos olet toimeentulotuella, eikö sinun pitäisi käsitellä raha-asioita aivan eri tavalla?”
Samalla hän kuitenkin ymmärtää, että ei ehkä tunne koko tilannetta. “Kuka tietää, mistä hän vielä säästää tai mikä hänen tilanteensa tarkalleen on. Mutta se jää kaivertamaan.”
Hannahin ja hänen naapurinsa tarina on hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti voimme tuomita muita ilman koko kontekstin tuntemista. Se herättää kysymyksiä siitä, mitä ‘saa’ ja ‘ei saa’ tehdä, kun elää sosiaalituilla.
Sillä mikä toiselle tuntuu ylellisyydeltä, voi toiselle olla tietoinen valinta tehdä elämästä siedettävämpää.
Lisäksi se korostaa, kuinka tärkeitä kommunikaatio ja ymmärrys ovat. Hannahille tilanne saattaa tuntua oudolta, mutta hänen naapurilleen se on keino tuntea olonsa hyväksi aikana, jolloin hänellä on vaikeaa.
Ehkä meidän pitäisi useammin antaa toisillemme epäilyksen hyöty ja olla avoimia tarinoille päätösten takana, joita ihmiset tekevät.
Lopulta, käyttääkö Hannahin naapuri rahansa ‘oikein’, on pitkälti näkökulmakysymys. Hannahille se on oppimisprosessi hyväksyä, että kaikki ei ole aina mustavalkoista.
Entä hänen naapurinsa? Ehkä se auttaa häntä ymmärtämään, miksi hänen päätöksensä herättävät kysymyksiä muissa. Lopulta kaikki liittyy tasapainoon, ymmärrykseen ja tapaan elää yhdessä, huolimatta erilaisista näkemyksistä.
Sillä, oletpa sitten porealtaassa tai et, me kaikki etsimme omalla tavallamme hieman onnea.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
