Minun ja mieheni tietoinen valinta

Minun mieheni ja minä olemme tietoisesti päättäneet hankkia vain yhden lapsen. Tunnemme itsemme siinä hyväksi, mutta tyttäremme ajattelee toisin. Hän kysyy säännöllisesti, miksi hän ei saa veljeä tai siskoa. Kerta toisensa jälkeen. Ja rehellisesti? En joskus tiedä enää, miten vastata.

“Miksi olen yksin?”

Lieke on viisi ja varsinainen suupaltti. Hän rakastaa leikkiä kanssamme, mutta keksiä itse jotakin? Se on vaikeampaa. Usein hän tulee kysymään minulta: ”Äiti, miksi en saa veljeä tai siskoa?” Tai vielä kipeämmin: ”Milloin vauva tulee?”

Olemme jo usein selittäneet hänelle, ettei meillä ole enää lasta tulossa. Meillä on taloudellisesti kaikki hyvin, mutta toinen lapsi olisi liikaa. Lisäksi tunnemme itsemme täydellisiksi kolmestaan. Silti Liekestä tuntuu, ettei hän halua hyväksyä sitä.

Joskus yritän harhauttaa häntä jollain muulla. Pelillä, halauksella, retkellä. Mutta kysymys palaa aina takaisin. Ja joka kerta se murtaa sydäntäni hieman.

Haaveillen veljestä tai siskosta

Viimeksi hän istui sohvalla nukke sylissään, ikään kuin hän pitelisi oikeaa vauvaa. Hän antoi mielikuvituspulloja ja lauloi hiljaa kehtolauluja. Kun kysyin häneltä, mitä hän teki, hän katsoi minua vakavasti. “Harjoittelen valmiiksi siltä varalta, että minusta tulee isosisko.”

Tunsin pistoksen syyllisyyttä. Koska tuo hetki ei koskaan tule.

Päätin kuitenkin olla hyppäämättä taas selittämään. Sen sijaan kysyin häneltä, millaiseksi hän kuvittelee sen olevan. ”No,” hän aloitti innostuneesti, ”opettaisin vauvalle kävelemään, lukisin tarinoita ja pelaisimme yhdessä.”

Haaveilimme yhdessä eteenpäin. Millaista olisi olla isosisko, mitä hän opettaisi pikkuveljelleen tai pikkusiskolleen, mitä pelejä he pelaisivat yhdessä. Lieke säteili.

Hyväksyä, että hänen toiveensa säilyy

Tietysti hän tietää syvällä sisimmässään, ettei vauvaa tule. Mutta hän haluaa vain tulla kuulluksi. Ymmärrän nyt, ettei kyse ole selittämisestä, vaan tunnustuksesta. Hänen toiveensa luultavasti säilyy, samoin kuin hänen kysymyksensä. Mutta sen sijaan, että turhautuisin, koska hän ”ei ymmärrä”, yritän nyt vain mennä mukaan hänen unelmiinsa.

Ehkä hän jonain päivänä hyväksyy, että meitä on aina vain kolme. Ja siihen asti? Haaveilemme yhdessä siitä, miten hauskaa olisi, jos olisi veli tai sisko. Vaikka sitä ei koskaan tulisikaan.

Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!