Perhe El-Hassanille elämä on joka päivä taistelua
Heidän työttömyystuella olevalla tulotasollaan he yrittävät selviytyä, mutta käsistä siiman vetäminen tuntuu yhä enemmän mahdottomalta tehtävältä. Omar (35) ja hänen vaimonsa Layla (33) jakavat pienen huoneiston nelivuotiaan tyttärensä Yasminen kanssa. Mitä muut pitävät itsestäänselvyytenä, kuten jäätelön hakemista tai päivää puistossa, on heille luksusta, johon heillä ei ole varaa.
“Se sattuu, kun täytyy sanoa tyttärelleni ei,” kertoo Layla katsoessaan lattiaa. “Kuinka selität lapselle, että jäätelö on liian kallista? Että sinulla ei ole rahaa mennä leikkikentälle, joka on vähän kauempana?” Hänen äänensä särkyy hetkeksi, mutta hän kerää itsensä nopeasti. “Yritämme pysyä positiivisina, mutta se on vaikeaa.”
“Haluan päästä eteenpäin, mutta en pääse”
Omar, Syyrialta kotoisin oleva entinen sähköasentaja, haluaa enemmän kuin mitään muuta työskennellä. “Ihmiset luulevat, että se on helppoa,” hän selittää. “Mutta kun et puhu hyvin kieltä etkä omaa paljon työkokemusta tässä maassa, olet jonon hännillä.” Hän käy nyt kieli- ja ammattikurssia parantaakseen mahdollisuuksiaan työmarkkinoilla. Mutta jopa se tuntuu pitkältä tieltä. “Yrität parhaasi, mutta et näe tuloksia. Se syö sinua.”
Mikä häntä turhauttaa vielä enemmän, on tunne jumissa olemisesta järjestelmässä, joka vastustaa häntä. “Jos löydät työn, menetät heti tukia,” hän sanoo huokaisten. “Silloin ansaitset hiukan enemmän, mutta sinulle jää vähemmän käteen. Kuinka se kannustaa ketään etenemään?”
Layla nyökkää hyväksyvästi. “Se tuntuu siltä, että sinua rangaistaan ponnisteluistasi. Aivan kuin ei riittäisi, että yrität.” Hän selittää, miten jopa pienet askeleet eteenpäin rankaistaan heti. “Tuntuu joskus helpommalta pysyä paikoillaan, mutta sitä emme halua.”
Toivoa paremmista ajoista
Kaikesta huolimatta perhe haaveilee paremmasta tulevaisuudesta. “Joskus haaveilemme yksinkertaisista asioista,” sanoo Layla pienesti hymyillen. “Kerran leipominen kakku yhdessä Yasminen kanssa. Tai mennä yhdessä rannalle.” Hän tietää, että toistaiseksi se jää haaveeksi, mutta silti hän pitää kiinni toivosta. “Kun Omarilla on pian työ, voimme ehkä taas hengittää.”
Omar toivoo ennen kaikkea, että hänen tyttärensä on myöhemmin ylpeä heistä. “Haluan, että hän näkee, ettemme ole koskaan luovuttaneet, kuinka vaikeaa se olikin.” Mutta se koskettaa häntä huomattavasti, että ihmiset usein arvioivat heidät väärin. “He ajattelevat, että olemme laiskoja. Että emme halua työskennellä. Mutta he eivät ymmärrä kuinka raskasta on paeta tämän järjestelmän piiristä.”
Päättäväinen ilme kasvojensa päällä hän päättää: “Emme luovuta. Perheemme ja tulevaisuutemme vuoksi. Tulee parempia aikoja. Sen on pakko.”
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!