Jokainen säteilee, kun aurinko näyttäytyy. Shortsit kaivetaan kaapista, ihmiset raahaavat puutarhakalusteet ulos, jäätelöauto tekee ylitöitä ja grillauksen tuoksu roikkuu ilmassa. Ja minä? Vedän verhot vähän tiukemmin kiinni ja odotan. Odotan, että se on ohi. Kunnes ensimmäiset sadepisarat taas putoavat, kunnes voin pukea paksun villapuseron ilman, että minua katsotaan oudosti. Kunnes kaikki on taas normaalia. Olen Cora, 43-vuotias, ja vihaan kesää.
Niin, tiedän, että mielipiteeni on epäsuosittu. Nykyään saa olla mielipiteitä mistä tahansa, mutta jos sanot, ettet pidä auringosta, ihmiset katsovat sinua kuin olisit juuri tunnustanut syöväsi pentuja. Silti se on totta. “Kesä on minulle helvetti”, sanon liioittelematta. “Kun lämpötila ylittää 22 astetta, mielialani alkaa laskea.”
En ole hikisten ylähuulien, tahmaisten tuolien tai puristavien vaatteiden fani. Enkä, en tarvitse sangriaa terassilla 35 asteessa. Mieluummin otan kupin höyryävää teetä, villaisen takin ja sateen, joka hiljaa naputtaa ikkunoita vasten. Tunnen oloni mukavaksi vasta, kun muut valittavat kylmästä.
Verhot kiinni ja tuuletin päällä
Lämpiminä päivinä yritän pitää taloni mahdollisimman viileänä. “Parhaat ystäväni kesällä ovat tuuletin ja pimennysverhot”, sanon nauraen. Vaikka en todella voi nauraa, koska heti kun elohopea nousee, tunnen oloni epämukavaksi. Energiani katoaa, ihoni palaa viiden minuutin ulkonaolon jälkeen ja pääni jomottaa kuumuudesta. Näen ihmisiä juoksemassa täydellä auringonpaisteella ja ajattelen: miksi tekisit sen itsellesi?
Eikä kyse ole pelkästään lämpötilasta. Kesän sosiaalinen puoli tekee siitä vielä pahempaa. Yhtäkkiä kaikki tapahtuu ulkona. Puistopiknikit, puutarhajuhlat. Ja minä, introvertti talven rakastaja, haluan vain, että minut jätetään rauhaan. “Talvella kukaan ei odota sinun olevan iloinen ulkona. Kesällä se tuntuu melkein pakolliselta.”
Lomat kylmyyteen
Lomalle meneminen ei ole minulle pako kuumasta säästä, vaan mahdollisuus paeta sitä. Samalla kun monet suuntaavat joukolla Etelä-Ranskaan tai Espanjaan, varaan ilolla lipun Skotlantiin, Norjaan tai Islantiin. “Jos siellä lämpötila nousee yli kahdenkymmenen asteen, he valittavat kuumuudesta. Ihanaa!”
Yksi parhaista lomistani oli viikko Lapissa helmikuussa. Lunta polviin asti, jäätyneet ripset, ja harvoin olen ollut niin onnellinen kylmässä. Ystäväni pitävät minua hulluna, mutta se on okei. He saavat hikoilla all-inclusive-lomakeskuksessaan. Mieluummin istun poronvillapipo päässä avotakan ääressä.
Lämpö tekee minusta hitaan
En vain toimi kesällä. Kaikki etenee hitaammin. Keskittymiseni on poissa, yöuneni ovat huonoja ja ihoni on jatkuvasti ärtynyt. “Tuntuu kuin kroppani kieltäytyisi toimimasta, kun on kuuma”, kerron. Ihmiset sanovat, että minun pitäisi nauttia pitkistä illoista, ulkona olemisesta ja D-vitamiinista. Mutta tunnen vain olevani uupunut.
Eikä siinä vielä kaikki äänet. Kesä tarkoittaa myös: huutavia lapsia myöhään iltaan asti, naapureita uusien kaiuttimiensa kanssa, ja hyttysiä, jotka löytävät tiensä makuuhuoneeseeni oviverkoista huolimatta. Talvella on rauhallista. Vaimentavaa. Kuulee maailman hengittävän, ei huutavan.
Anna minulle mieluummin kylmyyttä
Odotan jo nyt hetkeä, jolloin voin pukea paksun takin takaisin päälleni. Kun voin tehdä ostoksia ilman hikiläiskiä. Kun ensimmäinen syysmyrsky puhkeaa ja voin käpertyä viltin kanssa sohvalle keittoa juoden. “Kylmyys tekee minut onnelliseksi. Kesä kuluttaa minua.”
Onko väärin olla erilainen? Ehkä. Mutta olen sen nyt hyväksynyt. Kaikkien ei tarvitse rakastaa aurinkoa. Anna minun olla rauhassa sisällä, kun muu maa voitelee ja hikoilee. Lasken päiviä siihen asti, kunnes se taas jäätyy. Vasta sitten energiani palaa. Silloin todella elän jälleen. Siihen asti tuuletin kolmosella. Verhot kiinni. Ja toivon, että syksy tulee pian.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
