Se on aihe, jota on pidetty sukupolvien ajan itsestäänselvyytenä: vauvat saavat isän sukunimen. Mutta asianajaja Meerlen (33) mukaan on korkea aika tarkastella tätä perinnettä uudelleen. “Emme elä enää viisikymmentäluvulla,” hän sanoo.
“Yhteiskunta on muuttunut, perheet ovat muuttuneet – on aika, että myös nimikäytännöt muuttuvat.” Hänen lausuntonsa aiheuttaa hämmennystä ja keskustelua, mutta hän seisoo täysin näkemyksensä takana.
Vanhentunutta tapaa?
Alankomaissa vauvat saavat perinteisesti isänsä sukunimen, elleivät vanhemmat valitse käyttää äidin sukunimeä. Mutta jälkimmäinen tapahtuu harvoin. Monet vanhemmat eivät edes ole tietoisia tästä mahdollisuudesta, tai he kokevat perheen tai ympäristön painostusta pitää isän sukunimi.
Asianajaja Meerlen mukaan juuri tämä on ongelma. “Se on standardi, joka on syvälle juurtunut kulttuuriimme, mutta josta itse asiassa kukaan ei ajattele. Maailma on muuttunut. On yksinhuoltajaäitejä, uusioperheitä, ja naisia, jotka yhtä hyvin – tai jopa enemmän – osallistuvat kasvatukseen kuin isät. Silti automaattisesti käytämme miehen nimeä.”
Tasa-arvo ja näkyvyys
Meerlelle kyse ei ole perinteestä, vaan tasa-arvosta ja näkyvyydestä. Hän väittää, että äidin sukunimen antaminen olisi askel kohti suurempaa tasa-arvoa perheessä ja yhteiskunnassa.
“Äiti kantaa lapsen yhdeksän kuukautta, synnyttää sen, ja monissa tapauksissa hän on se, joka ottaa suurimman osan hoidosta vastuulleen. Silti hänen nimensä työnnetään lähes automaattisesti syrjään. Se on eräänlainen symbolinen näkymättömyys, jota ei pidä aliarvioida.”
Hän mainitsee myös esimerkkejä muista maista. Esimerkiksi Espanjassa lapsi saa automaattisesti sekä isän että äidin sukunimen. Islannissa lapsi saa patronyymin tai matronyymin yhden vanhemman etunimen perusteella. “Vaihtoehtoja on riittävästi,” hän sanoo. “Meidän ei tarvitse pitää kiinni yhdestä vanhanaikaisesta normista.”
Yhteiskunnan reaktiot
Kuten odottaa saattoi, hänen lausuntonsa herättää paljon erimielisyyttä. Sosiaalisessa mediassa reagoidaan voimakkaasti. Jotkut pitävät hänen ehdotustaan radikaalina ja tarpeettomana.
“Miksi muuttaa jotain, mikä on toiminut niin kauan hyvin?” on usein kuultu reaktio. Toiset taas kiittävät hänen rohkeuttaan ja sitä, että hän on tehnyt keskustelun aiheesta, joka usein pidetään itsestäänselvyytenä.
Eräs äiti kirjoitti Facebookissa: “Minulla on kolme lasta ja heillä kaikilla on isänsä sukunimi. Jälkikäteen ajateltuna olisin halunnut antaa heille oman nimeni. Minä olen se, joka on aina heidän kanssaan liikkeellä, koulussa, lääkärillä. Ja silti minua ei papereissa tunnisteta heidän vanhemmakseen.”
Myös isät reagoivat, osa myönteisesti. “Ymmärrän hänen pointtinsa. Meidän perheessämme vaimoni hoitaa 80 % kaikesta. Miksi siis nimeni olisi tärkeämpi?” Toiset taas kokevat sen hyökkäyksenä isän roolia kohtaan. “Ikään kuin isillä ei olisi merkitystä.”
Lainsäädäntö ja tulevaisuus
Tällä hetkellä Alankomaissa on jonkin verran valinnanvapautta, mutta se on rajallista. Vanhempien on yhdessä päätettävä lapsensa sukunimi syntymän yhteydessä. Jos näin ei tehdä, isän nimi annetaan automaattisesti. Meerle ehdottaa käänteistä tilannetta: standardina äidin nimi, elleivät vanhemmat yhdessä päätä toisin.
Hänen mielestään tämä sopisi paremmin nykyiseen todellisuuteen. “Se antaa naisille äänen ja paikan lapsensa historiassa. Se ei muuta isän rakkautta, mutta se tuo lisää tasapainoa.”
Onko hänen kannastaan koskaan tulossa lakia, on arvoitus. Silti näyttää siltä, että yhteiskunnassa tapahtuu hitaasti muutos. Yhä useammat vanhemmat ovat avoimia vaihtoehtoisille nimeämistavoille, erityisesti moderneissa perheissä.
Henkilökohtainen motiivi
Meerlen vakaumus ei ole syntynyt tyhjästä. Hän kasvoi itse yksinhuoltajaäidin kanssa. “Isäni ei ollut missään näkyvissä, mutta kannoin silti hänen nimeään. Joka kerta kun kuulin tai kirjoitin nimeni, tuntui siltä kuin olisin ollut yhteydessä johonkin, joka ei merkinnyt minulle mitään. Se tuntui epäreilulta.”
Kun hänestä itsestään tuli äiti, hän antoi lapselleen tietoisesti oman sukunimensä. “Se tuntui tunnustukselta. Vahvistukselta, että olen olemassa lapseni elämässä ja että nimeni on arvoinen periytyä.”
Keskustelu, joka on käytävä
Olitpa samaa mieltä hänen kanssaan tai et, yksi asia on selvä: keskustelu sukunimistä on käynnistynyt. Meerlen vetoomus ei ole tarkoitettu syrjäyttämään isiä, vaan luomaan tilaa reilummalle symboliikan ja tunnustuksen jakautumiselle perheessä.
“Kyse on valinnanvapaudesta,” hän sanoo. “Ja siitä tietoisuudesta, että perinteet eivät ole kiveen hakattuja. Jos todella uskomme tasa-arvoon, sen on myös oltava näkyvää – jopa yksinkertaisessa sukunimessä.”
Keskustelu ei ole vielä ohi, mutta se, että siitä puhutaan, on jo askel eteenpäin. Kuka tietää, ehkä muutaman vuoden kuluttua katsomme hyvin eri tavalla asiaa, joka nyt on itsestäänselvyys.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
