Keskustelu isovanhemmista lastenlastensa hoitajina ei ole uusi, mutta Marijken (63) lausunto on herättänyt paljon keskustelua.
Aikana, jolloin monet isovanhemmat ottavat mielellään vastuuta lastenlapsista, Marijke valitsee tietoisesti toisenlaisen lähestymistavan. ”Olen kasvattanut jo omat lapseni, nyt on aika elää omaa elämääni”, hän sanoo päättäväisesti hymyillen.
Kolmen aikuisen lapsen ja viiden lapsenlapsen Marijkella on tarpeeksi kokemusta vanhemmuudesta ja isovanhemmuudesta. Silti hän on aina ihmetellyt, miksi isovanhemmille kohdistuu niin paljon painetta ryhtyä lastenlastensa lapsenvahdeiksi.
”Miksi on itsestään selvää, että me isovanhempina olemme aina valmiina hoitamaan? Minulla on oma elämä ja haluan säilyttää tuon vapauden”, Marijke sanoo.
”Lapsenvahtina olemista pidetään usein velvollisuutena”
Kun Marijke sai ensimmäisen lapsenlapsensa, hän tunsi heti paineen. ”Tyttäreni kysyi suoraan, haluaisinko olla lapsenvahtina, koska hän ja hänen miehensä halusivat viettää iltaa ulkona”, Marijke kertoo.
”Halusin mielelläni auttaa, mutta tunsin myös, että odotukset kasvoivat nopeasti. Kun kerran sanot ’kyllä’, oletetaan automaattisesti, että olet aina käytettävissä.”
Marijken kohdalla tämä oli tärkeä oppitunti. ”Huomasin nopeasti, että jos en olisi varovainen, päätyisin kaavaan, jossa en voisi enää suunnitella omaa aikaani. Minulta odotettiin, että olen aina valmiina hoitamaan, ja se ei tuntunut hyvältä”, hän selittää. ”En halunnut olla lastenvahti-mummo, halusin olla mummo, joka voi silloin tällöin auttaa, mutta jolla on pääasiassa omaa aikaa ja tilaa.”
Marijke pitää tärkeänä, että isovanhemmat voivat asettaa rajansa tuntematta syyllisyyttä. ”Sen pitäisi olla valinta. Kun minulla on aikaa ja energiaa, haluan mielelläni hoitaa, mutta en halua, että sitä pidetään velvollisuutena. Minulla on oma elämäni, omat suunnitelmani ja velvoitteeni”, hän sanoo päättäväisesti.
Vapaus yli kaiken
Marijkelle kaikki kiteytyy vapauteen. Hän on kasvattanut lapsensa ja haluaa nyt käyttää eläkepäiviään tekemään asioita, joita hän on aina halunnut tehdä, mutta joihin hänellä ei ole koskaan ollut aikaa. ”Työelämän ja vanhemmuuden jälkeen haluan vihdoin täyttää oman aikani”, hän sanoo.
”Olen aina rakastanut lapsiani ja lapsenlapsiani, mutta en ole enää se, jonka täytyy aina olla saatavilla kaikkien muiden tarpeisiin. Haluan löytää oman intohimoni, esimerkiksi matkustaa, maalata ja vain nauttia pienistä asioista.”
Hänen valintaansa ei aina ymmärretä. ”Jotkut pitävät sitä epäsosiaalisena, että en ole aina käytettävissä hoitamaan lapsenlapsiani. Sanovat joskus: ‘Sinulla on nyt kaikki aika, miksi et tee enemmän lastenlapsiesi hyväksi?’” Marijke kertoo.
”Mutta uskon, että olen parempi mummo, kun olen itse onnellinen. Ja kun minulla on tilaa elää omaa elämääni, pystyn paljon paremmin viettämään lastenlapsieni kanssa aikaa, joka on oikeasti arvokasta.”
Hän korostaa terveellisen tasapainon säilyttämisen tärkeyttä perhevelvoitteiden ja henkilökohtaisen vapauden välillä. ”Isovanhempiin kohdistuu valtava paine olla aina käytettävissä, mutta kukaan ei kysy, haluavatko he sitä. Miksi ei puhuta useammin isovanhempien tarpeesta elää omaa elämäänsä?” hän pohtii.
Miksi Marijke ei tunne syyllisyyttä
Monet isovanhemmat tuntevat syyllisyyttä, jos he eivät aina voi tai halua olla lapsenvahtina. Marijke puolestaan on selkeä: ”Miksi minun pitäisi tuntea syyllisyyttä? Lapset ja lastenlapset ovat aina saaneet rakkauteni ja huolenpitoni. Nyt on minun vuoroni nauttia vapaudestani. Jos nyt hoidan, teen sen ilolla ja en velvollisuudesta.”
Marijkelle kyse on hänen rajojensa vartioimisesta. ”Kerron aina rehellisesti lapsilleni, milloin voin tai en voi hoitaa. Jos minulla on kiire, kerron siitä. Ja se on ok,” hän sanoo. ”Luulen, että monet vanhemmat eivät ymmärrä, että isovanhemmilla on oma elämänsä. Olen esimerkiksi juuri suorittanut maalauskurssin ja haluan nyt matkustaa enemmän. Ja kun hoidan lapsenlapsiani, haluan todella olla heidän kanssaan, en siksi että on pakko, vaan koska haluan.”
Marijke huomaa, että monet hänen ikäisensä ovat samassa tilanteessa hänen ympäristössään. ”Ystäväpiirissäni on monia naisia, jotka tuntevat velvollisuudekseen hoitaa lastenlapsiaan, vaikka he eivät halua. Puhutaan vähän siitä paineesta, jota se tuo mukanaan”, hän selittää. ”Ihmiset pitävät vaikeana sanoa ’ei’, peläten kritiikkiä tai syyllisyyttä. Mutta uskon, että on tärkeää tehdä selväksi, että päätät itse, milloin hoidat ja milloin et ole käytettävissä.”
Terve suhtautuminen isovanhemmuuteen
Marijke uskoo, että isovanhemmuus vaatii myös tervettä lähestymistapaa, jossa isovanhemmat kunnioittavat omia rajojaan. ”Kyse ei ole siitä, ettetkö rakastaisi tai haluaisi auttaa lapsenlapsiasi, vaan siitä, ettet menetä itseäsi lapsenhoitoroolissa,” hän sanoo.
”On tärkeää jatkaa tekemistä mistä pidät ja vaalia aikaa lastenlastesi kanssa tavalla, joka sopii sinulle.”
Vapaus tehdä valintoja on Marijkelle tärkeää. ”En ole lastenvahti, olen mummo, joka viettää mielellään aikaa lastenlastensa kanssa, mutta haluan myös, että lapseni ymmärtävät, että elämäni ei pyöri vain heidän ympärillään,” hän sanoo.
”En halua tuntea, että minun on aina astuttava esiin, kun jotain on. On tärkeää, että vanhemmat ja isovanhemmat täyttävät roolinsa omaan tahtiin, eivätkä tunne pakkoa täyttää muiden odotuksia.”
Mitä tämä kertoo yhteiskunnasta?
Marijken näkökulma tuo esiin suuremman yhteiskunnallisen kysymyksen: isovanhempien roolin nyky-yhteiskunnassa. Siinä missä ennen oli itsestään selvää, että isovanhemmat antoivat paljon lapsilleen ja lastenlapsilleen, näyttää tilanne nyt muuttuvan.
Koska vanhemmille kohdistuu yhä enemmän painetta yhdistää ura, perhe ja muut vastuut, isovanhempiin tukeudutaan yhä useammin avunantajina.
Marijken valinta elää omaa elämäänsä herättääkin tärkeitä kysymyksiä siitä, mitä isovanhemmilta odotetaan ja kuinka sukupolvet voivat tukea toisiaan ilman velvoitteita.
<
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
