Jäteiden lajittelu kuulostaa yksinkertaiselta. Hyväksi ympäristölle, nopeasti hoidettu ja lisäksi vaivaton tehtävä. Kuitenkin moni keskeyttää jaloa aikomustaan puolivälissä. Arki – stressin, lasten ja väsymyksen kera – vie usein voiton ihanteista. Kuten monilla, täälläkin kaikki alkoi hyvillä aikomuksilla, ripauksella innostusta ja upouudella designroskakoreilla. Mutta mitä jos 150 euron sijoitus jää lopulta lähinnä pölyä keräämään?
Kun tyylikäs roskakori saapui, se tuntui täydelliseltä alulta. Sen neljällä osastolla lasille, muoville, paperille ja biojätteelle saatiin tuntemus siitä, että todella tehtiin jotain hyvää. Jokainen teko tuntui pieneltä voitolta planeetalle. Yksinkertaisuuden ja kestävyyden lupaus säteili ruostumattomasta terässuunnittelusta. Kunnes elämä puuttui raa’asti peliintulon kautta itkusta vauvaa, unettomista öistä ja täysillä pyörivästä kotitaloudesta.
Mikä alkoi pienen biojäteastian unohtamisella, muuttui pian homeen miniekosysteemiksi. Yhdistelmä vaippan hajua, ruokajätteitä ja väsymystä oli tappavaa motivaatiolle. Joten kaikki meni yhteen pussiin. Suuri, kaiken kattava roskapussi. Lajittelusäännöt? Tauolla. Ainakin se oli suunnitelma. Taukosta oli sellaisenaan jo kuukausia.
Joka ilta jälleen tuo salainen kävely jäteastialle, toivoen, ettei naapuri näkisi. Kallis designkori seisoa joutilaana – enemmän koristeena kuin käyttöesineenä. Se tuntui epäonnistumiselta, mutta samalla myös selviytymiseltä. Talossa, jossa vauva hallitsee ja kahvi on ainoa vakio, ympäristöystävällinen käytös ei yksinkertaisesti ole enää etusijalla.
Silti se kalvaa. Koska jossain kuuluu kuitenkin se ääni: ”Parempi maailma alkaa itsestä.” Mutta kun ‘itse’ vaivoin voi pitää silmiään auki, on maailma yhtä kaukana kuin talon rauha. Syyllisyyden ja kaaoksen välimaastossa syntyy karkea huumori. 150 euron roskakori, jota ei käytetä siihen, mihin se on tarkoitettu – se on melkein kuin teatteria.
Nyt, kun vauva on kuusi kuukautta ja hitaasti pääsee rytmiin, kasvaa toive parannuksesta. Ehkä onnistuisi pian lajittelemaan jätteet kunnolla. Kontit ovat kuitenkin yhä paikallaan. Mutta toistaiseksi mukavuus voittaa edelleen periaatteen. Kaikki yhteen pussiin, nopeasti ovesta ulos, ja hetkeksi ironian sivuuttaminen.
Tämä tarina on monille tuttu. Kestävyys vaatii rakennetta ja aikaa, ja juuri nuo elementit ovat usein niukassa nuorissa perheissä. Silti on hyvä jatkaa yrittämistä, vaikka pienin askelin. Koska myös se yksi tyhjä pullo, joka oikeasti päätyi lasiastiaan, merkitsee lopulta jotain.
Kaikki haluavat osaltaan puhtaampaan maailmaan. Mutta joskus tulee liikaa asioita kerralla. Se ei tee vähemmän tietoiseksi, vaan vain tilapäisesti vähemmän taitavaksi. Ja siitä saa hyvinkin nauraa. Koska ympäristötietoinen elämä vauvan kanssa kotona? Se on melkein kuin olympiaurheilua.
Onko sinulla myös sellainen ylellinen roskakori, joka on nyt lähinnä designesine? Tai aikomus, joka katosi jo kuukauden päästä? Jaa kokemuksesi Facebookissa ja keskustele siitä pienistä ja suurista taisteluista, joita jätteiden lajittelu voi joskus olla.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
