Gerda (71) kokee tämän päivittäin julkisessa liikenteessä. Aikaisemmin oli itsestään selvää, että nuoremmat nousivat ylös vanhemman matkustajan hyväksi, mutta tämä tapa näyttää katoavan. “Nykynuoriso on liimautunut puhelimiinsa eikä edes huomaa, että yritän epätoivoisesti pitää tasapainoni”, sanoo Gerda tuohtuneesti.
Viimeksi Gerda oli täpötäydessä bussissa, jossa melkein kaikki istumapaikat olivat nuorten miehittämiä. “Heillä oli kaikki korvanapit päässä, he vierittivät tai kirjoittivat, eikä kukaan heistä vilkaissut ylös,” hän kertoo. “Minä seurasin siellä, polvet kipeinä ja selkä jäykkänä, kun he sulkeutuvat täysin muusta maailmasta. Ennen saimme napautuksen sormille, jos emme olleet kohteliaita. Nyt he näyttävät elävän omassa digitaalisessa maailmassaan.”
Se on tuttu tilanne monille vanhuksille. Aikaisemmin oli normaalia nousta seisomaan vanhusten, raskaana olevien tai huonosti liikkuvien puolesta. Lapset oppivat tämän vanhemmiltaan tai koulusta. Nykyään se ei ole enää itsestään selvää. Sosiaaliset normit näyttävät muuttuvan, ja kohteliaisuus julkisessa liikenteessä ei ole enää taattua.
Hollantilaisen matkustajajärjestön kyselyn mukaan 67% vanhuksista tuntee olonsa joskus laiminlyödyksi nuorten matkustajien toimesta julkisessa liikenteessä. Neljännes heistä sanoo, että heillä on jopa säännöllisesti vaikeuksia saada istumapaikka, vaikka he olisivatkin selvästi vähemmän liikkuvia.
Älypuhelin syynä?
Gerdan mukaan pääsyyllinen on älypuhelin. “Ymmärrän, että teknologia näyttelee suurta roolia nuorten elämässä, mutta eikö se voi olla niin, että sen vuoksi ei nähdä enää lähimmäisiään?” hän ihmettelee. Hän ei koe sitä vain kohteliaisuuden vaan tietoisuuden kysymyksenä. “He ovat omassa maailmassaan, piiloutuneina näyttöjen ja kuulokkeiden taakse. Vaikka seisoisit suoraan heidän edessään, tuntuu siltä kuin olisit näkymätön.”
On selvää, että sosiaalinen media ja teknologia näyttelevät yhä suurempaa roolia nuorten elämässä. Tilastokeskuksen mukaan nuoret viettävät keskimäärin viisi tuntia päivässä puhelimensa parissa, ja tämä ei sisällä tablettien ja tietokoneiden käyttöä. Tämän vuoksi he ovat usein vähemmän valppaita ympäristöstään.
Mutta onko teknologia ainoa syyllinen? Käyttäytymistieteilijöiden mukaan asioissa on enemmän meneillään. Sosiaalipsykologian professori André Houtman sanoo, että individualismi ja yhteisöllisyyden tunteen väheneminen vaikuttavat myös sosiaalisen sitoutumisen puutteeseen. “Aikaisemmin ihmiset olivat taipuvaisempia tuntemaan vastuuta toisiaan kohtaan, koska sosiaalinen kontrolli oli vahvempaa. Nykyään tämä sosiaalinen paine on paljon pienempi, minkä vuoksi kohtelias käytös ei ole aina itsestään selvää.”
Pitäisikö siitä pyytää?
Mielipiteitä jakava keskustelu tästä aiheesta koskee kysymystä, pitäisikö vanhusten pyytää selkeästi istumapaikkaa. Gerda uskoo, että näin ei pitäisi olla. “Miksi minun pitäisi kerjätä jotain, mikä oli aikaisemmin vain kohteliasta käyttäytymistä?” hän kysyy. “Kyse ei ole edes minusta henkilökohtaisesti, vaan siitä ymmärryksestä, että yhteiskuntana katsomme toisiamme.”
Jotkut nuoret huomauttavat, että he eivät ole yksinkertaisesti tietoisia siitä. “Istun usein kuulokkeet päässä enkä kiinnitä paljon huomiota ympäristööni,” kertoo 19-vuotias opiskelija. “Voin varmasti nousta, jos joku pyytää, mutta joskus en vain huomaa sitä.”
Tämä on monille vanhuksille juuri se ongelma. Digitalisaation ja henkilökohtaisen kontaktin vähenemisen myötä he tuntevat yhä useammin olevansa näkymättömiä yhteiskunnassa. “En halua olla tuo valittava vanhus, joka valittaa ‘nykynuorisosta’, mutta huomaan kyllä, että ihmisillä on vähemmän huomiota toisiaan kohtaan,” Gerda sanoo.
Kysymys kasvatuksesta
Käyttäytymistieteilijät huomauttavat, että sosiaaliset vuorovaikutustavat muuttuvat teknologian kehityksen ja individualismin myötä. Siinä, missä kohteliaisuutta aikoinaan opetettiin aktiivisesti, painopiste on nykyään enemmän henkilökohtaisessa vapaudessa ja mukavuudessa. Monet vanhukset kuitenkin korostavat, että toisten kunnioittamisen tulisi olla ajaton arvo.
Kasvattaja Lisa Vermeer toteaa, että ongelma alkaa jo kasvatuksesta. “Jos lapset eivät koskaan opi, että on normaalia nousta ylös jonkun, joka tarvitsee sitä, kuinka he voivat ymmärtää sen aikuisina? Vanhemmilla ja kouluilla on tässä suuri rooli.” Vanhemmat voivat tehdä eron rohkaisemalla lapsiaan olemaan tietoisempia muista. Tämä voi tapahtua yksinkertaisilla asioilla, kuten opettamalla tervehdyksiä, tekemällä tilaa muille ja osoittamalla kunnioitusta ihmisille, jotka tarvitsevat apua.
Yksinkertainen ratkaisu
Gerdan mielestä ratkaisu on yksinkertainen: “Kohota katseesi näytöstä ja ole tietoinen ympäristöstäsi. Pieni ele, kuten nousta ylös jonkun puolesta, joka tarvitsee sitä enemmän, tekee maailmasta hieman ystävällisemmän.”
Onneksi on myös nuoria, jotka ottavat vanhukset huomioon. Gerda muistaa hetken, jolloin noin kuusitoistavuotias tyttö nousi heti ylös ja tarjosi paikkansa hänelle ystävällisesti hymyillen. “Se teki päivästäni paremman,” hän sanoo. “Se todistaa, että kaikki nuoret eivät ole epäkohteliaita. Mutta toivon, että siitä tulee taas normi, eikä poikkeus.”
Siihen saakka Gerda jatkaa ärsyyntymistään täysissä busseissa, joissa nuoret tuijottavat tiiviisti näyttöjään – ilman silmää ympäröivälle maailmalle.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
