Olen Karin, 42-vuotias, ja olen äskettäin tehnyt päätöksen, joka edelleen vaivaa mieltäni. Olen poistanut ystäväni elämästäni. Ei siksi, että en enää pitäisi heistä tai että olisimme riidoissa, vaan koska minusta tuntui, etteivät he koskaan todella välittäneet minusta. Kun halusin jakaa ongelmiani, tuntui siltä, että he kuuntelivat tuskin lainkaan, saati yrittivät ymmärtää minua. Tuntui, että olin aina se, joka oli heitä varten, samalla kun laiminlöin itseni uudestaan ja uudestaan.
Aina se, joka antaa
Ystävyytemme alkoi hyvin, kuten useimmat ystävyyssuhteet. Jaoin kaiken heidän kanssaan: ilot, surut, menestykset ja haasteet. Mutta vuosien mittaan huomasin, että tasapaino muuttui yhä epätasaisemmaksi. Jos yksi ystävistäni kävi läpi jotakin, olin kärppänä kuuntelemassa, auttamassa ja tukemassa heitä vaikeiden aikojen yli. Mutta kun itse halusin jakaa jotakin, kukaan ei tuntunut kuuntelevan todenteolla.
Muutama kuukausi sitten työssäni meni pieleen. Olin hankalassa tilanteessa esimieheni kanssa ja tunsin itseni äärettömän stressaantuneeksi. Jaoin tämän ystävilleni toivossa saada tukea tai kuuntelevan korvan. Mutta sen sijaan asia ohitettiin nopeasti kommentoimalla: “Kyllä se siitä”, tai: “No, jokaisella on joskus hankalia kollegoita.” Sen jälkeen keskustelu siirtyi takaisin heidän omaan elämäänsä. Tuntui siltä, että huoliani ei otettu lainkaan vakavasti.
Piste, jolloin sain tarpeekseni
Murtumispiste tuli, kun halusin viimeksi jakaa jotain tärkeää. Äitini oli sairaana, ja olin täynnä huolia. Illallisen aikana yritin tuoda asian esiin. Mutta kun kerroin, kuinka vaikeaa minun oli, yksi ystävistäni keskeytti minut ja alkoi innokkaasti puhua lomasuunnitelmistaan. Muut kuuntelivat nauraen hänen tarinaansa, kun minä istuin pala kurkussa.
Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun jotain tällaista tapahtui. Mutta silloin tiesin, että kaava ei koskaan muuttuisi. He olivat ystäviä niin kauan kuin olin heitä varten, mutta kun tarvitsin jotain, minulle ei ollut tilaa. Tuntui siltä, että minun piti aina antaa, mutta en saanut mitään takaisin.
Päätös ottaa etäisyyttä
Päätin, että oli aika ajatella itseäni. Se ei ollut helppo päätös, sillä rakastin ystäviäni ja arvostin hauskoja hetkiä, joita olimme yhdessä viettäneet. Mutta ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista, eikä se enää ollut meidän tapauksessamme. En voinut jatkaa sijoittamista ihmisiin, jotka eivät olleet valmiita tekemään samaa minun vuokseni.
En tehnyt siitä suurta numeroa enkä etsinyt riitaa. Lopetin yksinkertaisesti yhteydenpidon. Ei enää viestejä, ei kutsuja, ei yrityksiä sopia tapaamisia. Ja tiedättekö mitä? He tuskin edes huomasivat. Se vahvisti minulle, että olin tehnyt oikean valinnan. Jos poissaoloni ei edes herättänyt huomiota, en ilmeisesti koskaan ollut heille todella tärkeä.
Tyhjyys, joka jää jäljelle
Vaikka tiedän tehneeni oikean päätöksen, sen hyväksyminen on vaikeaa. Tyhjyys, joka jää jäljelle, on kivulias. Kaipaan hauskoja keskusteluja, yhteisiä retkiä ja muistoja, joita teimme yhdessä. Mutta samaan aikaan tunnen myös rauhaa. Minun ei tarvitse enää taistella huomiosta tai hyväksynnästä. Minulla on nyt tilaa ympäröidä itseni ihmisillä, jotka todella välittävät minusta.
Oppiminen asettamaan rajoja
Mitä olen tästä oppinut, on se, kuinka tärkeää on asettaa rajoja ihmissuhteissa. Olen vuosien ajan ajatellut, että minun vastuullani oli ylläpitää ystävyyttä, riippumatta siitä, miltä minusta tuntui. Mutta se ei pidä paikkaansa. Terve ystävyys perustuu antamiseen ja ottamiseen, ja jos sitä tasapainoa ei ole, on oikein valita itsensä.
Yritän nyt tavata uusia ihmisiä ja rakentaa ystävyyssuhteita, jotka ovat vastavuoroisia. Se on jännittävää ja joskus yksinäistä, mutta tiedän, että pitkällä tähtäimellä se on parempi minulle.
Onko tämä tuttua?
Jaan tarinani, koska luulen, etten ole ainoa, joka kamppailee tämän kanssa. Oletteko koskaan tunteneet, että ystävänne eivät oikeasti välitä teistä? Miten olette käsitelleet sen? Onko väärin poistaa ihmisiä elämästäsi, vai kuuluuko se joskus itsesi suojaamiseen?
Odotan mielenkiinnolla teidän kokemuksianne ja ajatuksianne. Ehkä teidän näkökulmanne voi auttaa minua löytämään rauhan päätökseni kanssa – ja oppimään, miten voin tulevaisuudessa rakentaa vahvempia ja terveempiä ystävyyssuhteita. Jaa mielipiteesi, arvostan sitä suuresti.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
