Vanhempani ovat aina eläneet mukavaa elämää. He asuvat suuressa talossa, jossa on ajotie, omistavat useita autoja ja käyvät joka vuosi luksuslomilla. Lapsena minulta ei puuttunut mitään. Kävin hyviä kouluja, sain kalliita lahjoja eikä minun koskaan tarvinnut miettiä rahaa. Mutta se muuttui, kun aloin elää omillani.
Opintojeni jälkeen löysin työpaikan, mutta alallani palkat olivat matalia. Elinkustannukset osoittautuivat korkeammiksi kuin olin odottanut. Vuokra, ruokaostokset, vakuutukset ja opintolaina söivät tuloni. Lainasin sieltä täältä, toivoen että se olisi väliaikaista. Mutta asiat karkasivat käsistä, ja nyt olen syvällä veloissa. Luulin, että vanhempani auttaisivat minua, mutta se oli väärinkäsitys.
Ei apua vanhemmiltani
Kun kerroin vanhemmilleni tilanteestani, odotin tukea. En välttämättä taloudellista, mutta ehkä neuvoja tai suunnitelmaa veloista selviytymiseen. Heidän reaktionsa oli kuin isku kasvoille. Isäni sanoi: “Olet aikuinen. Tämä on oma vastuusi.” Äitini lisäsi: “Olemme antaneet sinulle kaiken. On aika oppia selviytymään vastoinkäymisistä.”
Heidän sanansa sattuivat. En odottanut heidän maksavan velkojani, mutta heidän välinpitämättömyytensä tuntui hylkäämiseltä. Heillä on tarpeeksi rahaa auttaakseen minua. Yksi loma vähemmän, ja ongelmani olisi ratkaistu. Mutta sen sijaan he pysyvät etäisyydellä, ikään kuin kamppailuni ei liittyisi heihin lainkaan.
Miten käsittelen asian
On raskasta tajuta, että minun on tehtävä tämä täysin yksin. Olen ottanut sivutyön varsinaisen työn rinnalle, joten teen pitkiä päiviä. Jokainen ansaitsemani euro menee suoraan velkojille. Olen aloittanut budjetoinnin ja yritän askel askeleelta saada talouteni kuntoon.
Silti tilanne tuntuu katkeralta. Näen vanhempieni nauttivan ylellisestä elämästään, kun minä stressaan siitä, miten saan rahat riittämään. Tuntuu joskus siltä, että epäonnistun heidän silmissään, ikään kuin ongelmani todistaisivat, etten toimi samalla tasolla kuin he.
Mitä olen oppinut
Mitä tämä tilanne on minulle eniten opettanut, on se, että varallisuus ei ole yhtä kuin ehdoton tuki. Vanhempani haluavat, että tulen itsenäiseksi, ja vaikka heidän lähestymistapansa on mielestäni kova, opettelen nyt vahvistumaan. Se on vaikeaa, mutta vakuutan itselleni, että lopulta tulen tästä ulos vahvempana.
Joskus mietin, olisinko koskaan samassa tilanteessa omien lasteni kanssa. Ehkä vanhempani haluavat opettaa minulle jotain, mitä he ovat itse oppineet. Mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen sekä taloudellisesti että emotionaalisesti kylmässä.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
