Mirjamille (71) juhlapyhien pitäisi olla rauhan ja pohdiskelun aikaa. Hän odottaa hetkeä, jolloin voi kulkea omaan tahtiinsa, nauttia lämpimästä kodistaan ja hyvästä kirjasta sekä tarvittaessa viettää aikaa läheistensä kanssa. Mutta tänä vuonna tuo ihanne tuntuu olevan kauempana kuin koskaan. Hänen perheensä on nimittäin suunnitellut hänen koko joulukuunsa täyteen aktiviteetteja, illallisia ja tapaamisia. ”Tuntuu, ettei minulle jää hetkeäkään omaa aikaa”, sanoo Mirjam. ”Eikä minulla ole rohkeutta sanoa ei.”
Se alkaa jo joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun on lapsenlapsen syntymäpäivä. Seuraavana viikonloppuna on tyttären luona pikkujoulut, jota seuraa perheillallinen hänen serkkunsa luona. Itse jouluksi on suunniteltu laaja jouluillallinen JA brunssi seuraavalle päivälle. Ja kaiken huipuksi hänen nuorin poikansa haluaa järjestää myös uudenvuodenaaton juhlat. “He tarkoittavat hyvää, sen tiedän”, kertoo Mirjam. “Mutta väsyttää jo pelkkä kalenterin katsominen.”
Mirjam huomaa tuntevansa yhä enemmän ylivoimaisuutta. Hän haluaa viettää aikaa perheensä kanssa – he ovat hänelle tärkeitä ja hän arvostaa heidän yritystään ottaa hänet mukaan kaikkeen. Mutta hän tuntee myös, että se kaikki menee jo liian pitkälle. “En ole enää nuori,” sanoo hän. “Kaikki se vilinä, matkustaminen, sosiaaliset velvoitteet… En vain pysty enää pysymään perässä kuten ennen. Tarvitsen aikaa myös palautumiseen.”
Hän on yrittänyt hienovaraisesti vihjata, että haluaisi ottaa hieman rauhallisemmin, mutta hänen viestinsä ei näytä menevän perille. “Tyttäreni sanoi kirjaimellisesti: ‘Mutta äiti, eikö tämä ole mukavaa? Teemme tämän myös sinua varten.’ Ja tietenkin se on mukavaa, mutta tuntuu, etteivät he ymmärrä, että tarvitsen myös rauhaa.” Mirjam pelkää, että jos hän suoraan sanoo, ettei voi olla kaikessa mukana, hänen perheensä pettyy tai jopa loukkaantuu.
Mikä häntä erityisesti vaivaa, on se, ettei hänellä ole enää tilaa omille perinteilleen. Hän pitää siitä, että saa joulun aikaan viettää päivän kotonaan, katsoa jouluelokuvan ja miettiä mennyttä vuotta. “En halua juosta tapaamisesta toiseen,” sanoo hän. “Se ei kuulu juhlapyhiin. Minulle joulu on rauhaa, lämpöä ja pohdiskelua, ei ylitäynnä aikataulua.”
Nyt Mirjam on pulassa. Hän ei halua tuottaa perheelleen pettymystä, muttei myöskään vaarantaa omaa terveyttään ja hyvinvointiaan. Hän harkitsee rajojen selkeämpää asettamista, esimerkiksi sanomalla, että osallistuu vain yhteen tai kahteen tapahtumaan ja jättää loput väliin. Mutta hän myös tietää, miten hänen perheensä voi reagoida. “He ovat niin innostuneita,” hän sanoo. “Pelkään, että he ajattelevat, etten arvosta heitä, jos en ole kaikessa mukana.”
Mirjam harkitsee myös keskustelemista perheensä kanssa siitä, miten he voisivat viettää juhlapyhiä eri tavoin. Ehkä he voisivat yhdistää joitakin tapaamisia tai järjestää ne toisena ajankohtana, jotta kaikki ei kaadu joulukuulle. Mutta hän kokee vaikeaksi tuoda omat tarpeensa esille ilman, että tuntisi pettävänsä muita.
Mitä mieltä olette? Onko Mirjamilla oikeus asettaa rajansa, jopa juhlapyhien aikaan? Ja miten hän voisi tehdä sen loukkaamatta perhettään? Jätä kommenttisi alla ja jaa vinkkisi ja neuvosi. Mirjam tarvitsee kaiken avun saadakseen juhlapyhät jälleen hieman rauhallisemmiksi ja mukavammiksi.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
