Evalla oli aina ollut rauhaa hänen takapihallaan, ulkopuolinen paikka, jossa hän saattoi nauttia auringosta ja raikkaasta ilmasta häiriöttä. Mutta viime aikoina hän ei ole tuntenut oloaan enää mukavaksi siellä. Syy? Hänen naapuri, joka yhä useammin kurkkii aidan yli hänen ollessaan puutarhassa. “Se alkoi viattomasti,” Eva kertoo. “Sattumanvarainen katse, ystävällinen nyökkäys. Mutta nyt se tapahtuu joka kerta, kun olen ulkona. Se tuntuu siltä, kuin hän tarkkailisi minua jatkuvasti.”
Tilanne alkoi käydä Evasta todella epämiellyttäväksi, kun hän huomasi, että naapuri ei vain vilkaissut ohimennen, vaan jäi seisomaan, nojautuen aidan yli, seuraten hänen liikkeitään. “Ei ole niin, että hän sanoisi jotain tai yrittäisi aloittaa keskustelua. Hän vain katsoo, hiljaa ja taukoamatta. Se tuntuu vaivaannuttavalta ja tungettelevalta.”
Eva on yrittänyt jättää sen huomiotta, mutta huomaa sen vaikuttavan yhä enemmän hänen käyttäytymiseensä. “Huomaan, että käytän puutarhaani yhä vähemmän,” hän sanoo. “Yksi puoli talostani oli aina lempipaikkani, mutta nyt se ei tunnu enää omalta tilaltani. Katson ensin ympärilleni nähdäkseni, ettei hän satu olemaan ulkona, ennen kuin menen itse ulos.” Hän pysähtyy hetkeksi ja lisää: “Se saattaa vaikuttaa liioitellulta, mutta se todella vaikuttaa yksityisyydentunteeseen.”
Eva päätti ensin käsitellä tilannetta hienovaraisesti. Kun hän näki naapurinsa jälleen kurkkivan aidan yli, hän heilautti kättään ystävällisesti mutta meni heti sisälle, toivoen, että naapuri ymmärtäisi hänen käytöksensä tekevän hänet epämukavaksi. “Ajattelin, että se ehkä auttaisi, mutta se ei vaikuttanut muuttavan mitään. Se on melkein kuin hän ei ymmärtäisi lainkaan, kuinka tunkeileva hänen katseensa on.”
Keskusteluissaan ystävien kanssa Eva huomasi, että tilanne aiheutti usein keskustelua. “Jotkut sanoivat, että minun pitäisi sanoa siitä jotain, toiset ajattelivat, että minun pitäisi jättää se huomiotta säilyttääkseni naapurisovun. Mutta minulle se ei ole niin yksinkertaista. En tunne oloani mukavaksi omalla pihallani, enkä voi yksinkertaisesti jättää sitä huomiotta.”
Lopulta Eva päätti puhua varovaisesti naapurilleen, toivoen, että ystävällinen vihje olisi riittävä. “Kerroin hänelle, että käytän mielelläni puutarhaani rentoutumiseen ja että joskus on vaikea tehdä niin, kun minua jatkuvasti katsotaan. Yritin pysyä mahdollisimman kohteliaana.” Hänen reaktionsa yllätti hänet kuitenkin. Hän vaikutti hämmentyneeltä ja sanoi, ettei ole lainkaan ymmärtänyt, että Eva tunsi olonsa tarkkailtavaksi. Hän vakuutti, ettei tarkoittanut pahaa, mutta jatkoi puolustamista sanomalla, että hän pitää pihassaan seisomisesta “näkymistä nauttimiseen”.
Vaikka hänen reaktionsa vaikuttikin vilpittömältä, Eva ei tuntenut oloaan yhtään paremmaksi. “Tiedän, että hän ei ehkä ymmärrä, miltä minusta tuntuu, mutta minulle asia ei ole muuttunut. Joka kerta kun olen ulkona, huomaan, että hän jostain päin pihaansa katselee minua.” Keskustelumme jälkeen hän vaikuttaa nyt hieman pidättäytyvämmältä, mutta epämukava tunne säilyy.
Nyt Eva pohtii, mikä hänen seuraava askelensa voisi olla. “En halua riidellä, mutta en myöskään halua tuntea oloni suljetuksi omaan talooni. Ehkä minun pitäisi harkita korkeamman aidan asentamista, mutta se tuntuu siltä kuin eristäisin itseni. Se on niin turhauttava tilanne.”
Kokemus on saanut hänet ajattelemaan yksityisyyttä ja henkilökohtaista tilaa. “Kaikki ansaitsevat paikan, jossa he voivat olla omia itsejään, ilman että tuntevat olevansa tarkkailun alaisia?” Eva sanoo. “Haluan vain taas nauttia puutarhastani, ilman että minun on oltava jatkuvasti varuillani.”
Mitä mieltä sinä olet? Pitäisikö Evan asentaa korkeampi aita, puhua uudelleen naapurilleen vai yrittää yksinkertaisesti jättää hänet huomiotta? Jätä mielipiteesi Facebook-sivullamme ja osallistu keskusteluun yksityisyyden ja henkilökohtaisen tilan merkityksestä!
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
