Äitinä tunnen usein syyllisyyttä, sen myönnän rehellisesti. Tiedän kuinka tärkeää on antaa lapsille terveellistä ruokaa, kuinka vanhempana pitäisi olla esimerkkinä. Mutta todellisuus on se, että laitan pöytään joka päivä valmisateriat lapsilleni. Ei siksi, että haluaisin, vaan koska minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa laittaa ruokaa perusteellisesti.
Kuva
Teen kokopäivätyötä, mieheni työskentelee kokopäiväisesti, ja pitkän työpäivän jälkeen haluan saada mahdollisimman nopeasti jotain pöytään. Lapset ovat nälkäisiä ja alkavat marista heti kotiin tultuaan. Ja sitten on tällainen valmisateria supermarketissa, jonka voi lämmittää kymmenessä minuutissa. Valinta tehdään nopeasti. Tunnen joskus pahaa oloa, kun teen sen taas, mutta yritän myös kertoa itselleni, että en voi tehdä toisin.
Jokaisella on mielipide siitä, mitä minun pitäisi tehdä. “Miksi et tee ruokaa viikonloppuisin ja pakasta aterioita?” jotkut sanovat. Olen kokeillut sitä, mutta käytännössä se ei vain toimi minulle. Viikonloppuna haluan viettää aikaa lasteni kanssa, tehdä jotain kivaa tai vain toipua hektisestä viikosta. Ja rehellisesti sanottuna, kun minulla vihdoin on hetki istua sohvalla, en todellakaan halua seistä tunteja keittiössä valmistelemassa kaikkea etukäteen.
Kuulen usein, että minun pitäisi asettaa prioriteettini toisin, että lapseni ovat sen arvoisia, että panostaisin enemmän aikaa heidän aterioihinsa. Tottakai he ovat. Mutta tällä hetkellä tämä on ainoa keino, jolla saan pidettyä pääni pinnalla. Joka päivä on kilpajuoksu aikaa vastaan, työstä kouluun, urheiluun ja sitten taas kotiin. Ja sitten minun on vielä huolehdittava, että he menevät ajoissa nukkumaan, jotta saavat tarpeeksi unta seuraavaa päivää varten.
Yritän joskus perustella tätä itselleni. “Niissä valmisaterioissa on myös vihanneksia, eikö niin?” ajattelen. Mutta syvällä sisimmässäni tiedän, että se ei ole sama kuin tuore ateria. Tiedän, että niissä on enemmän suolaa ja sokeria kuin hyväksi olisi. Mutta ajatus siitä, että minun pitäisi valmistaa tuore ateria joka ilta, aiheuttaa vain enemmän stressiä. Tuntuu kuin epäonnistuisin jatkuvasti, riippumatta siitä, yritänkö kovasti vai en.
On hetkiä, jolloin häpeän. Esimerkiksi kun näen, että muut äidit antavat lapsilleen kouluun tuoreet, rakkaudella valmistetut lounaat. Silloin tunnen mustasukkaisuutta ja syyllisyyttä. Mutta sitten muistan, että jokaisella vanhemmalla on omat taistelunsa. Ehkä minulla ei ole täydellistä ateriaa pöydässä, mutta olen lasteni tukena muilla tavoilla. Huolehdin, että he saavat kotitehtävänsä tehtyä, autan heitä vaikeina päivinä, ja olen aina läsnä heidän urheilukilpailuissaan.
Joskus, kun olen supermarketissa taas jonkin lasagnen tai makaronilaatikon kanssa, mietin, voisinko joskus tehdä toisenlaisen valinnan. Ehkä se muuttuu, kun he kasvavat ja voivat itse auttaa keittiössä. Tai ehkä löydän joskus tavan löytää parempi tasapaino työn, kodin ja kokkaamisen välillä. Mutta tällä hetkellä teen tämän näin, pidän huolta, että me kaikki selviämme päivästä.
Tiedän, että tämä ei ole täydellinen tapa. Tiedän, että monet hoitaisivat asiat toisin. Mutta yritän vain tehdä mitä voin sillä ajalla ja energialla, mikä minulla on. Ehkä tämä tuntuu kompromissilta, mutta joskus se on kaikki mitä voi tehdä. Lapseni eivät valita ruoasta, he tietävät, että teen parhaani, vaikka se ei aina olekaan se ravitsevin vaihtoehto.
Haluan, että he ovat onnellisia, ja niin olen mieluummin itsekin. Vaikka se tarkoittaisi, että laitan joskus valmisaterian mikroon sen sijaan, että leikkaisin tuoreita vihanneksia. Ehkä ajattelen siitä joskus toisin, mutta toistaiseksi tämä on elämääni nykytodellisuus.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
