Marjan, 61-vuotias kolmen lapsen äiti, oli äskettäin vaikeassa tilanteessa. Vuosien ajan lapsiaan tukien hän päätti, että oli aika pyytää heiltä osuuttaan kotitalouden kustannusten kattamiseksi.
Tämä päätös ei kuitenkaan miellyttänyt hänen lapsiaan, jotka reagoivat vihaisesti. Tässä blogissa sukellamme syvemmälle Marjanin tarinaan ja laajempaan keskusteluun siitä, pitäisikö aikuisten lasten maksaa kotona asumisesta.
Marjan on vuosien ajan tehnyt kaikkensa lastensa hyväksi. Hän huolehti siitä, että heillä ei ollut mitään puutetta, vaikka he olisivat yli 18-vuotiaita.
“Halusin aina parasta heille, ja ajatus siitä, että pyytäisin heiltä rahaa, tuntui vain väärältä,” Marjan kertoo. “Mutta kun tilanteeni muuttui ja kustannukseni kasvoivat, aloin ymmärtää, että en voinut kantaa kaikkea yksin.”
Marjan ei ole ainoa vanhempi, joka on tässä tilanteessa. Monet vanhemmat tukevat edelleen taloudellisesti lapsiaan, vaikka he olisivatkin aikuisia ja ansaitsisivat tuloja. Mutta jossain vaiheessa herää kysymys: pitäisikö kotivuokra periä?
Marjanille idea kotivuokrasta tuli, kun hän huomasi kulutustensa kasvavan ja tulojensa olevan riittämättömiä kaiken kattamiseen.
“Energiankulut nousivat, ruokaostokset kallistuivat, ja aloin huolestua eläkkeestäni. Tajusin, että minun oli muutettava jotain,” hän selittää.
Hän päätti tuoda asian varovasti esille lapsilleen. “Ajattelin, että he ymmärtäisivät sen, että en tee tätä huvikseni, vaan koska se on tarpeen. Mutta heidän reaktionsa oli päinvastainen kuin olisin odottanut.”
Kun Marjan pyysi lapsiltaan pientä osuutta kotitalouden kuluista, he vihastuivat. “He tunsivat itsensä petetyiksi,” Marjan sanoo. “He sanoivat, että minun äitinäni pitäisi aina huolehtia heistä, että se on minun vastuuni.”
Hänen vanhin poikansa, Erik (28), reagoi voimakkaimmin. “Hän kertoi minulle, että en ollut koskaan pyytänyt rahaa, kun he olivat nuorempia, ja että se ei nyt ollut reilua,” Marjan muistelee. “Hän sanoi, että priorisoin asioita väärin ja että en saisi painostaa heitä.”
Kotivuokran pyytäminen herättää paljon kysymyksiä vastuusta, aikuistumisesta ja vanhempien roolista.
Toisaalta on argumentti, että aikuisten lasten pitäisi maksaa osuutensa kotitalouden kuluista, jos he asuvat kotona. Tämä valmistaa heitä elämän todellisuuteen ja auttaa heitä arvostamaan rahaa ja itsenäisyyttä.
Toisaalta on tunne, että vanhempien pitäisi tukea lapsiaan ehdoitta, niin kauan kuin heillä on siihen varaa. Marjan kamppailee yhä tämän dilemman kanssa. “En halua, että he tuntevat itsensä ei-toivotuiksi, mutta minun on myös ajateltava omaa tulevaisuuttani. Se on vaikea tasapaino.”
Marjan päätti keskustella tilanteestaan ystävien ja perheen kanssa. “Reaktiot olivat vaihtelevia. Jotkut sanoivat, että olin oikeassa, että lapset ovat tarpeeksi vanhoja ottamaan vastuuta. Toiset taas ajattelivat, että minun pitäisi jatkaa heidän tukemistaan, kustannuksista huolimatta.”
Ystävä, Sandra (63), rohkaisi häntä pitämään päänsä. “Sandra sanoi, että on tärkeää, että lapset oppivat, että rahat eivät tule itsestään. Heidän on ymmärrettävä, että elämiseen liittyy kustannuksia ja että en voi aina huolehtia kaikesta.”
Vaikka tilanne on kivulias, Marjan päätti pitää kiinni päätöksestään. “Olen kertonut lapsilleni, että rakastan heitä ja tämä ei tarkoita, etten halua auttaa heitä. Mutta olen myös tehnyt selväksi, että kotivuokran pyytäminen on välttämätön askel meille kaikille.”
Hän on tarjonnut lapsilleen mahdollisuuden käydä läpi heidän talouttaan yhdessä ja keskustella, miten he voivat osallistua ilman, että tuntevat itsensä ylivoimaisiksi. “Haluan, että selviämme tästä yhdessä. Olen valmis tekemään kompromisseja, mutta sen on tultava molemmilta puolilta.”
Marjanin tarina on voimakas esimerkki vanhempien ja aikuisten lasten välisestä monimutkaisesta dynamiikasta. Kotivuokran pyytäminen voi olla vaikea päätös, mutta joskus se on tarpeellista taloudellisen paineen lievittämiseksi ja aikuisten lasten vastuuntunnon kasvattamiseksi.
Lopulta kyse on kommunikaatiosta ja molemminpuolisesta ymmärryksestä. Marja toivoo, että hänen lapsensa ajan myötä ymmärtävät, että hänen päätöksensä ei johtunut rakkauden puutteesta vaan elämän realiteeteista. “On koskaan helppoa käydä tällaisia keskusteluja, mutta uskon, että tulemme vahvempina ulos.”
Jakamalla kokemuksensa Marjan toivoo auttavansa muita vanhempia, jotka kamppailevat samojen dilemmojen kanssa. “Teemme kaikki parhaamme, ja joskus se tarkoittaa, että meidän on tehtävä vaikeita valintoja,” hän sanoo. “Mutta niin kauan kuin pysymme avoimina ja rehellisinä toisillemme, voimme kohdata minkä tahansa haasteen.”
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
