Olen Linda, nimi, jota käytän suojellakseni henkilöllisyyttäni. Tänään haluan jakaa kokemuksen, joka voisi tuoda jokaiselle vanhemmalle painajaisia: poikani koulukuvat. Odotat hurmaavaa muistoa, mutta mitä sain, oli kaukana siitä. On vahva käsitykseni, että opettajan olisi pitänyt katsoa tarkemmin.
Se oli päivä kuin mikä tahansa koulukuvauspäivä. Olin pukinut poikani huolellisesti, kammannut hänen hiuksensa siististi ja lähettänyt hänet kouluun säihkyvä hymy kasvoillaan. Kun vilkutin hänelle aamulla, kuvittelin jo, kuinka söpö hän näyttäisi kuvissa.
Intoni muuttui kauhuksi, kun näin kuvat. Poikani näytti siltä kuin hän olisi juuri herännyt; hänen hiuksensa olivat sekaisin, vaatteet ryppyiset ja ilme kasvoillaan oli onneton. En voinut uskoa silmiäni. Miten tämä oli mahdollista?
Tiedän, ettei ole täysin reilua syyttää opettajaa. Mutta mietin: eikö hän olisi voinut tarkistaa, että kaikki on kunnossa ennen kuin poikani astui kameran eteen? Yksinkertainen kammanveto hiusten läpi tai nopea paidan suoristus olisi tehnyt valtavan eron.
Kertoessani huoleni koululle sain standardivastauksen: “Ensi vuonna paremmin.” Mutta se ei ole olennaista. Kyse ei ole täydellisyydestä, vaan huolellisuudesta ja yksityiskohdista, joita lapsemme ansaitsevat, erityisesti hetkissä, jotka on tarkoitettu vaalittaviksi.
Tämä kokemus opetti minulle, että ehkä minun pitäisi olla enemmän osana tällaisia hetkiä. Ensi vuonna aion olla paikalla, jotta voin varmistaa, että kaikki sujuu hyvin. Loppujen lopuksi kyse on muistoista, joita luomme ja säilytämme lapsillemme.
Jaan tämän tarinan en syyttääkseni ketään, vaan lisätäkseni tietoisuutta pienistä asioista, jotka voivat tehdä suuren eron muistoissamme. Ja tarkennukseksi, ‘Linda’ on keksitty nimi, jonka olen valinnut suojellakseni yksityisyyttäni.
Onko tämä mielestäsi mielenkiintoinen artikkeli? Muista jakaa se ystäviesi ja perheesi kanssa Facebookissa!
